Perunoiden istutusta

Saimme varhaisperunan ikivanhalla Porche-traktorilla maahan vasta pari viikkoa sitten ja talviperunan toukokuun viimeisellä viikolla. Säästimme kuitenkin hiukan perunamaata, sillä pikkurenki halusi kovasti tulla kokeilemaan koneellista istutusta. Niinpä pappa irrotti toisen taka-auran, että saatiin yksi rivi vielä mahtumaan. Pikkupiika halusi istua mukana, olihan se aikamoisen jännää katsottavaa vaikka ei vielä saanutkaan varsinaiseen työhön osallistua. Hurjan tärkeät olivat myös omat, vaaleanpunaiset työhanskat.

Pikkurenki ehti kuin ehtikin mainiosti laittaa perunoita ohi vilahtaviin kuppeihin, vaikka joskus meni kiireeksikin. Kaikki ihmettelimme, kuinka taitavasti ja näppärästi pieni maajussi homman ensikertalaisena selvitti.

Työ oli niin hauskaa, että sitä ei malttanut lopettaa, vaikka perunamaa jo loppuikin. Onneksi karhittua kesantomaata oli toisessa paikassa lisää, nyt on sitten talven perunat istutettu ikiomaan perunamaahan!

Ja sitten kaikki vielä innostuivat rapsuttamaan vanhan talon huonoa maalipintaa. Jospa rakennus jo loppukesällä olisi uuden maalin peitossa.

Niin kuin kuvasta näkyy, kesyin kana oli hommissa koko ajan mukana.

Aurinko paistoi, punavarpuset vislailivat ja joutsenet uivat järvellä. Vaikka sää oli aika kylmä, mieli oli keväinen ja iloinen  meillä kaikilla. Siksi päätimme juhlistaa urakkaa pienellä välipalalla vanhan pihapiirin syreenimajan uusilla penkeillä. Kanatuiset saivat myös piimäkakun murusia, joita ne innolla nappasivat pikkuväen käsistä.

Pikkuisin piika kannusti muuta joukkoa iloisilla hymyillä, joita kukaan ei voi vastustaa.

Kiitos talkooväelle!  Oli taas niin mukavaa, kun tulitte auttamaan.

Mainokset
Kategoria(t): Pikkuväen kanssa, Vanhan talon kunnostus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s