Kerroin aiemmin täällä, kuinka meillä oli epäonnea lahon vaahteran kaadossa: myös lipputanko kaadettiin. Vaikka tuntui ensin siltä, että ihan äkkiä ei vanhan talon pihapiiriin uutta hankita, niin alue alkoi näyttää liian tyhjältä ilman sitä. Koska entinen oli vain 9 metrinen, uusi päätettiin hankkia kolme metriä pidempänä, sillä alun alkaenkin lippu on liehunut liian matalalla.
Paikallinen K-Rauta teki hyvän tarjouksen ja kun siihen kuului vielä kotiinkuljetus, niin asia oli selvä.
Eikä se tietenkään sopinut entisiin pultteihin, joten jalustakin piti uusia. Se kyllä tuli paketin mukana automaattisesti, mutta aina toki olisi ollut helpompi, jos tältä työltä olisi vältytty.
Ensin kaivuri kaivoi kuopan, jonka keskelle sijoitimme halkaisijaltaan 40-senttsen ja 1,20 m pituisen ilmastointiputken. Ympäristön täytimme hiekalla ja tutkimme aina vällillä vatupassilla, että valumuotti pysyi suorassa.
Valmisbetonia
ostettiin kymmenen säkkiä ja sekoitettiin.
Ohjeiden mukaan koottu jalusta painettiin märkään valuun ja tarkistettiin vielä kerran, että kaikki oli suorassa. Väliin pantiin tässä vaiheessa vähäksi aikaa lauta, että väli varmasti säilyy ja jatkossa voidaan ruuvata pultteja, mikäli siihen on tarvetta. Lauta poistettiin heti tutkimisten jälkeen.
Vielä vuosiluku betoniin ja urakka on tältä osin valmis ja odotti kuivumista.
Aiemmin lipputangon ympärillä kasvoi kolme keijuangervoa, jotka nyt oli pakko poistaa hetkeksi. Ne istutettiin kuitenkin takaisin pienemmiksi osiksi pilkottuina ja laajempaan ympyrään. Äidin istuttamat angervot saavat siis edelleen olla muistona täälläkin.
Lopuksi ympärille piti kiepauttaa tilapäistä aitaa, etteivät kanatuiset pääse istutuksia sotkemaan.
Kun esikoinen tuli visiitille pitkältä työkeikaltaan Kööpenhaminasta, hän jatkoi kultasensa kanssa siitä, mihin me isännän kanssa jäimme.
Urakka on valmis! Ja niinhän siinä oikeasti kävi, että kaikki ei ollut ihan suorassa isännän ja minun jäljiltä. Se, että painoimme (ohjeen mukaan!) jalustan rautatappeineen betoniin, väänsi hiukan jalkoja eivätkä lipputangon reiät olisi sopineet kohdalleen. Asia saatiin kuitenkin onneksi korjattua käyttämällä rautatankoa ja voimaa. Olisi varmaan pitänyt painaa jalusta jo aiemmin kohdalleen ja jatkaa lapiotyönä varovasti lopputäyttö. Mutta kiitos esikoisen: kaikki on nyt kunnossa ja lippu liehuu jälleen juhannuksena – ja varsinkin itsenäisyyspäivänä – senkin talon pihapiirissä, missä aiemmin asustivat maata puolustaneet sotaveteraanit. Suuri kiitos heille siitä, että tuo lippu on juuri Suomen lippu.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 