Kun ensimmäinen lapsenlapsemme, nyt kuusivuotias pikkurenki syntyi, istutimme hänelle oman nimikkopuun. Silloin päädyimme Makedonian mäntyyn, joka onkin menestynyt hyvin ja näyttää tällä hetkellä tältä:
Pikkupiialle ostimme kaksi vuotta sitten jotain naisellista: Pilvikirsikan. Se on myös menestynyt, kunhan jatkossakin muistamme suojata sen kauriilta ja jäniksiltä.
Tässä toissavuotisessa kuvassa pikkupiian puu on kukkamaan keskivaiheilla, valkoisten kukkien takana. Se erottuu huonosti taustan tyrnipensaiden vuoksi, mutta sen lähelle istutamme pian pikkusiskon oman puun,
sillä pikkuisimmalle piialle piti taas keksiä nimikkopuu ja koska pilvikirsikka oli kukkiessaan kaunis ja se selvisi ankarasta toissatalvestakin, valinta oli helppo:
Kunhan routa sulaa, pääsemme istuttamaan senkin alapihan suureen kukkamaahan toisen kirsikan kaveriksi. Sitten on siskoksilla samanlaiset puut ja meillä ikkunoista runsaasti ihasteltavaa niiden kukkiessa.
Pikkurengin havupuu selviää kyllä varmasti, mutta jos jatkossa kävisi niin huonosti, että pilvikirsikat jonain talvena kuolisivat, meillä onneksi on varapuut tyttösille: Pikkupiialle tuohituomi ja pikkuisimmalle istutamme kesämmällä Suomi 100- kotikuusen, kunhan taimia saa. On varmaan aikuisena mukava tietää, että mummolassa on oma, täsmälleen yhtä monta vuotta kasvanut puu kuin mitä itsekin on!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Ihania nuo nimikkopuut! Puu on niin tärkeä symboli. Nähdä myös se kasvavääminen, sekä lapsissa että puussa. Hyvää kevättä sinne Teille! Tuomasi ruusu on selviytynyt hyvin ja odotan innolla jos se kukkisi ensi kesänä. Onkohan se sitten Riitanruusu vai joku muu?
Kiva kun ruususi on selvinnyt. Voisihan se olla vaikka kotipaikankin mukaan Könttärin ruusu tai Keuruun ruusu…