Kunnostusvuorossa: Syreenit

Pari vuotta taakse päin kavensimme omaa syreeniaitaamme ja viime syksynä jatkoimme harvennusta ottamalla pois runsaasti vanhoja, sammaleisia runkoja.

Nyt sama oli edessä vanhan talon pihapiirissä. Urakka oli täälläkin melkoinen. Yli 80 vuotta sitten pois siirretyn rakennuksen paikalle istutettu syreenikasvusto oli levinnyt aivan hurjasti, leveyttä oli monta metriä. Karsimisen ja kurituksen jälkeen leveys on ehkä kolme metriä, sekin vielä liikaa. Tien puolella on nyt kuitenkin reuna-aluetta, jota toivottavasti muut urakoitsijat jatkossa pitävät kurissa.

Tässä on vanha valokuva 30-luvun alusta: Talo on siirretty pois ja  maantieltä on esteetön näkyväisyys pihaan. Väki siinä istuskelee jutustelemassa katsellen maantien hevoskärryliikennettä, isä pienimpänä. Onneksi Elli-täti istutti tilalle syreenejä!

Maantie oli siis toisella puolen rajana, mutta pihan puolelle on ollut tilaa levitä. Jopa niin, että sembra-mänty, joka kaadettiin huonokuntoisena kolme vuotta sitten, oli jäänyt keskelle pensaita. Aidanteessa oli jo paljon aukkopaikkoja, tuossakin jäätikön kohdalla. Nyt kavennettiin kasvustoa kummaltakin reunalta ja väleistä kaadettiin ikivanhat, sammaleiset ja huonokuntoiset rungot. Jos kaikki olisi leikattu matalaksi, olisimme odottaneet monta vuotta näkösuojaa ja lopputulos olisi kuitenkin ollut tiheä, riukumainen viidakko. Kokemusta on siitäkin!

Navetan luona kasvaa kaunismuotoinen mustakuusi. Sitä ihastelivat vain ohikulkijat ja kanat, sillä syreenipensaat olivat vallanneet  lähitienoon.

Pienen savotan jälkeen voimme katsella upeaa puuta kokonaisuudessaan myös pihan puolelta.

Entä nämä Elli-tädin (mummoni sisko) yli sata vuotta sitten navetan kulmille istuttamat kuuset? Tuolta ne 1930-luvun alussa juuri ja juuri kurkistelevat, talon ja navetan välistä, suuren perunannostojoukon takaa.

 

Nyt ne näyttivät kaukaa tältä,

mutta läheltä tältä:

Vielä riittää kuusivanhuksilla elinvoimaa, syreenit olivat kuitenkin jälleen ottamassa valtaa – varjoisasta kasvupaikasta huolimatta. Ihan läpipääsemätöntä ryteikköä koko tuo alue, missä lapsena leikin neulasista lakaistulla ja räsymatolla peitetyllä pikkuisella leikkipaikallani.

Saisikohan sen vielä kunnostettua sellaiseksi, että voisi istuskella penkillä kuusien alla puolukoita perkaamassa?

Kun isäntä aikansa heilui raivaussahan kanssa, kuuset pääsivät esiin ja järvikin jo alkoi pilkottaa. Erityisesti vasemmanpuoleinen kuusivanhus on kärsinyt vierellään olleista koivuista, jotka kaadettiin jo äitini eläessä. Valon puute ja ahtaus ei ole hyvä yhdistelmä tässäkään tapauksessa.

Vielä oli edessä monta traktorikuormallista risuja pois vietäväksi

ja ehkä noita juurakkojakin pitäisi yrittää takalanalla vähän kurittaa, ettei kasvusto heti nouse entiselleen eikä pikkuväki kompastu teräviin tappeihin. Mutta piha selkiytyi, nurmikkoa on helpompi leikata. Mietitään sitten rauhassa, mihin tulisi se uusi lipputanko, kun sekin oli jäänyt liian lähelläe syreeniaitaa. (Elättelen toivoa, että näin juhlavuoden kunniaksi lipputangoista tulisi tarjouksia keväämmällä, tekisi kuitenkin mieli saada uusi sen ”kaadetun” tilalle.)  Nyt olemme joka tapauksessa iloisia tämän hetkisestä tilanteesta: Vanhat risukot on raivattu ja silti jäi nuorta syreeniä runsaasti kaikkialle. Elli-tädin muisto elää sitäkin kautta.

Jos meistä nyt joku kaipaa vanhaa ryteikköä, niin ehkä sitten kanalan väki  🙂

Advertisement