Silloin, kun ei vielä tehty pizzoja, meillä oli tapana usein lauantaina saunan jälkeen syödä perheen kanssa uunissa paistettua kanaa. Jokainen siinä taitteli osia itselleen ja söi käsin, leivän ja maidon kera. Ja mikä oli tärkeää: Lapset saivat ottaa esille rinnan etuosasta toivomusluun.
Toivomusluu on kaksihaarainen luu, joka on helppo taittaa – joskus se vahingossa jo katkesikin. Mutta jos se oli ehjä, kumpikin lapsista otti kiinni omasta päästään ja taittoi. Se, kenelle jäi suurempi osa, sai toivoa (salaa) ja se toive tietenkin tuli toteutumaan. Tällä kertaa toivomuksen sai esittää isäntä, mitä lie toivonutkaan!
Se, miksi meillä nyt päästiin toivomaan, johtui siitä, että päätin pitkästä aikaa tehdä kunnon kanaviillokkia. Siis ihan kokonaisesta kanasta, ei pelkistä koivista tai muusta luullisesta osasta. Vanhassa, 70-luvun reseptivihkosessani ohje menee näin:
Kanaviillokki
- kokonainen, patavalmis kana
Keittämiseen:
- vettä
- 2 tl suolaa/l vettä
- 1 iso sipuli
- 1 iso porkkana
- 5 valkopippuria
- 1 iso laakerinlehti
- 1 mausteneilikka
Pane kana kiehumaan keitinliemeen, kuori verivaahto pois. Keittele hiljalleen ainakin tunti. Anna jäähtyä hetken aikaa liemessä. Ota sitten reikäkauhalla kana laakealle lautaselle, irroita nahka ja luut käsin. Leikkaa saksilla reilun kokoisiksi paloiksi. Valmista keittoliemestä kastike:
- 1 rkl voita
- 2 rkl vehnäjauhoja
- 4 dl siilattua keitinlientä
- sitruunasta puristettua mehua maun mukaan
Sulata voi pannulla, lisää jauhot ja sekoittele hetken aikaa. Lisää sitten keitinlientä tarpeen mukaan. Lisää kanapalat kastikkeeseen ja tarjoa keitetyn riisin kera, mustaherukkahillo tai -hyytelö sopii mukaan erinomaisesti.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 