Siemenpussit saapuivat

Tilasin kevään kylvöjä ajatellen siemenet tammikuun alussa,  jo heti kuvastojen ilmestyttyä. Niinpä minulla nyt jo onkin kaikki valmiina odottamassa helmikuun loppupuolta, jolloin yleensä aloitan kasvatuksen. Tomaatit kylvän aina helmikuun viimeisellä viikolla, tuo hiihtoloma-aikaan liittyvä päähänpinttymä on jäänyt kai  työajoilta takaraivoon. Hyötykasviyhdistys on ykköstilauspaikkani,

16142820_697731217062135_3104911987326832649_n

mutta myös Korpikankaalta tulee aina hankittua jotain. Heillä on upeat nettisivut, joissa kukkaloistoa voi käydä ainakin ihailemassa. Sinikukkaista piiankieltä löysin juuri heiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös äitini lemmikkiä, silkkikukkaa, sain Korpikankaalta. Taivaansininen lobelia on joka vuosi suosikkini, sekin on kylvettävä varhain.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt  vaan on muistettava kerätä maitotölkkejä kylvöksiin. Tomaatintaimetkin koulin aina lopuksi niihin kasvamaan.

16114815_692880730880517_5204191288755745420_n

Löysin tällaisen inkiväärinkasvatuslinkin, klik, ja juurrutusta piti tietenkin panna alulle heti. Mukulat isoon ruukkuun ja sitten odottamaan, odottamaan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime keväänä kokeilin bataattia. Odotin ja odotin niitäkin –  ja syötyämme syksyllä ne nakkimakkaroiden kokoiset mukulat, oli selvää, että sitä ei enää tarvitse odotella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime kesän koristeheinäkylvönä oli isoräpelö,

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tänä kesänä ajattelin sen tilalle koristehirssiä, joka on minulle tuttu muutaman vuoden takaa. Ja kun tilailee usein Korpikankaalta, pakettiin sujautetaan monesti joku bonuspussi. Tällä kertaa ihania ikikukkia,

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

joita pikkurenki ja  -piika saavatkin itse kasvattaa kasvimaallaan.

Tässä on minun mielestäni  paras ja ihanin samettikukka! Moni siitä kyseli avoimessa puutarhapäivässä. Lajike on kääpiösamettikukka ”Red Gem”, voi tilata hyötykasviyhdistykseltä, klik.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensi kerralla kerron tarkemmin muutamasta siemenlajista, tämä riittää tälle päivälle. Lisää näitä keväisiä pilviä odotellen terveiset Riitan puutarhasta!

16196016_696604560508134_479338288000391406_n

Advertisement
Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Siemenpussit saapuivat

  1. Kivat kylvösuunnitelmat. Pitäisköhän kokeilla minunkin tuota inkivääriä? Meillä menee sitä paljon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s