Joulun alla tapahtuu kaikenlaista kivaa

Pari viimeistä viikkoa ennen joulua on tapahtuma jos toinenkin. Kaikkiin ei ehdi, mutta joihinkin sentään. Vanhan Keuruun Joulutori, josta mukaan tarttui tuoreita pienen myllyn jauhoja sekä tämä virkattu valopallo,

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

perinteiset joulumyyjäiset yläasteen salissa ja huutokauppa vanhalla kansalaiskoululla, joka kohta puoliin puretaan. Olin itse samaan aikaan talkoissa sinappia keittelemässä, kun isäntä kävi koululla huutamassa neljälläkympillä vanhan höyläpenkin. Kyllä ollaan iloisia!  Tuollaisia tukevia höyläpenkkejä saakin etsiä. Hinta vaihteli lähtöhinnan kolmestakympistä ylös päin, kallein 75 euroa. Laatu oli kaikissa suht sama – tuo ihana ajan patina: koululaisten talttojen ja vasaroiden jäljet, ehkä jopa omatkin jälkeni siinä, sillä kyllä tuossakin luokassa tuli sijaisena oltua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASamaan aikaan sinappitalkoiden kanssa olisi ollut Sibelius-ilta Vanhassa Pappilassa,  mutta eihän näille päällekkäiksyysille mitään voi.

Sunnuntaina menimme laulamaan kauneimpia joululauluja Pihlajavedelle, tutun Salmisen perheen kotiin. Siellä oli jo kaunis joulutunnelma. Kiitos!

15442284_1248371738534777_506562677745694690_n

Huomenna on vielä  eläkeliiton joulujuhla Keurusselässä.  Kunhan tämän kiusallisen kurkkukivun vain saisi pikkuhiljaa parantumaan! C-vitamiinitablettien ja tyrnimarjojen popsimisen lisäksi olen suihkutellut nieluun tätä uutta, apteekista ostamaani (klik) sinkkisuihketta, jota kyllä voin suositella. Maistuu lakritsilta ja vie kipua pois.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Lopuksi täytyy kertoa ihanista yllätysvieraista lintulaudalla: Pieni pyrstötiaisparvi on silloin tällöin pyrähtänyt iloisena talimakkaroita nokkimaan. Meidän pihapiirissämme nuo pitkäpyrstöiset, lumikuningattaren hoviväkeä muistuttavat suloiset vieraat, ovat aika harvinaisia.

15327259_672194172949173_1082176752684444086_nEnää pari viikkoa vuoden pimeimpään päivään ja sitten – kohti kevättä!

15400965_1246055105433107_3580533759835091235_n

Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Joulun alla tapahtuu kaikenlaista kivaa

  1. Ritva Laine sanoo:

    Entisenä keuruulaisena on mukava lukea kirjoituksiasi ja katsella kauniita valokuvia. Kiitos myös kookos-puolukkakakun reseptistä, olen pari kakkua leiponut ja herkkuja olivat. Toivottelen hyvää joulua! Ritva Kaarinasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s