Olen edelleenkin aivan hullaantunut noihin uusiin tehotyttöihin! Se, että ne ovat niin kesyjä, on sulattanut sydämeni ja myös isännän sydämen. Nyt meillä saa tehdä sellaista, mikä aiemmin on ollut kiellettyä, nimittäin, tuota noin, hmh…
Kanalasta on meille matkaa yli 200 ihmisaskelta. Montako kanan askelta se mahtaa olla? Joka tapauksessa uusi kolmikko ei enää viihdy yksinäisessä navettapihassa, vaan heti ulos päästyään viipottaa – muu sakki perässään – ne tuhannet askeleet suoraan meille. Siis Riitan Puutarhaan. Ja minä en henno kieltää niitä mistään…
No, onhan tuo kasvimaa jo aika tyhjä. Mutta vielä sieltä matojen lisäksi jotain löytyy, esimerkiksi salaattia. Tai löytyi.
Enkä minä sitäkään ollut suunnitellut, että nämä kauniit laattapolut olisivat tämän näköisiä!
Kun joriinit oli kaivettu pois kuunliljojen vierestä, voi mitä aarteita kanalan väki sieltä bongasikaan.
Koska kotikanalaan olisi pitkä juomamatka, tarjosin ystäville ”avoimen puutarhan” retkijuomat. Kylläpäs jo janottikin.
Kalleakin, kunhan ensin muut olivat saaneet tarpeekseen.
Ja mitä kummaa tuolla väliterassilla on?
Tuolla korissa?
Venyisikö kaula vielä sentin pidemmäksi, niin voisi lukea kissan ajatukset?
Puolukoiden perkauksessa apujoukot olivat tietenkin aina paikalla.
Mutta voi Kalle-parkaa. Sen on mahdotonta paimentaa haaremiaan. Vaikka tekisi mieli nauraa, niin en kehtaa, kun Kallen työsarka on niin laaja.
Yhtenä päivänä kyllä nauroin hiljaa keittiön ikkunassa, sillä seurasin, kuinka toivotonta kukkona ja lauman koossapitäjänä joskus voi olla. Nimittäin kun Kalle ruopi antaumuksella wanhojen rouwien kanssa kukkapenkissä,
uudet livistivät talon toiselle puolelle. Sen huomattuaan Kalle alkoi kiekua vimmatusti – ei vastausta. Sitten se juoksi lujaa etupihalle ja kiekui ja kiekui rakkaitaan etsien, kunnes lopulta palasi onnellisena keittiön ikkunan alle karkulaiset mukanaan. Vain huomatakseen, että wanhat rouwat olivat vuorostaan livistäneet! Turhautuneena Kalle vei uuden trion navetalle kanatarhaan ja meikämummo etsi kadonneet wanhat kotipihalta. Näppärästi nekin ruokakupin perässä tarhaan minua seurasivat ja varsinkin, kun edeltä mennyt joukko tuli riemuissaan jo vastaan.
Ei ole yksitoikkoista kanojen kanssa, ei tosiaan. Rakas pieni lauma, olette niin suloisia! Mutta nyt minun täytyy lopettaa pehmoilu, sillä aivan lähellä on nähty kanahaukka varis-aterialla. Onkohan loppusyksy sitten vain kanatarha-ulkoilua, nyyh…
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Olipa oikea hyvänmielen postaus! Ihanat tiput ja kukkonen 😀
Kiitos kommentista! Mukavaa, jos meikän kanaterapia välittyy muillekin! Ja sinullehan tämä onkin jo tuttua.
Hauskat puutarhaseuralaiset teillä! Voin vain kuvitella Kallen työmäärää kanastensa kanssa:)
Kalle on kyllä täystyöllistetty!
Voi mahotonta, kun noin kanat on sieviä ja puuhakkaita. Varmasti tuovat paljon iloa.
Juurikin se, että nämä ovat niin kesyjä ja uteliaita ja touhukkaita… en kyllä muuta rotua enää haluakaan!