Olen NIIN tykästynyt noihin meidän uusiin Hy-Line Brown -kanoihin, joita Kouvolasta haimme! Kyllähän netissä luki, että ne ovat rauhallisia, mutta että noin kesyjä! Jos ne ovat vapaina pihalla ja menen navetan suuntaan, juoksevat ne oikopäätä vastaan tervehtimään.
Saa suorastaan varoa askeleitaan, ettei tallaisi niiden päälle, kun seuraavat minua kuin ankanpojat emoaan.
Kerran olimme isännän kanssa lähdössä kauppaan ja poikkesin autosta mennessä viemään kanalaan jotain ruokaa. No eikös nämä söpöliinit juosseet perässäni niin, että piti minunkin juosta harhautuslenkki sireenipuskan ympäri ja kipaista nopsaan autoon, etteivät lähtisi mukaan ostosmatkalle!
Tämä tyttönen on erikois-ihana, se kun on kesyin ja juttelee koko ajan touhutessaan. Tunnistan sen valkoisemmasta pyrstönpäästä ja kauluksesta ja siitä, että sen saa nostettua syliin paijattavaksi oikeastaan ihan missä vaan.
Tänään teimme isännän kanssa puutarhan syysvalmisteluja ja yks kaks ilmestyivät apujoukot paikalle. Aluksi en huomannut mitään erikoista…
mutta sitten Kalle paljasti porukat kukkapenkistä.
Metrotytöt bongasivat kasvimaan…
…ja aikoivat sitten tulla miltei keittiöön saakka.
Pitihän niille jotain herkkua etsiä. Nam nam… kaurakeksin muruja!
Tämän ihanan luonteen lisäksi kolmikko munii joka päivä. Ei ihme, että niitä kutsutaan tehotytöiksi. Ihania, ruskeita, kovakuorisia munia, vanhempien rouvien munat erottuvat pienemmän koon ja vaaleamman värin johdosta.
Ja jotta olisin vieläkin tyytyväisempi uuteen trioon, voin lisätä, että vanhasta kolmikosta on oikeastaan koko kesän muninut vain yksi, sillä koko ajan joku hautoo tai on toipumassa hautomakuumeesta eikä ole vielä alkanut munia. Vuorotellen, peräkkäin, samassa järjestyksessä. Nyt ruskea Siiri istuu pesässä ja tumman kirjava Saimi alkoi juuri munia. Vaalea Lahja sen sijaan odottelee vielä ehkä viikon, kun juuri tätä ennen yritti hautoa. Eli seuraava hautoja on tämä nykyinen munija – huh. Mahtavaa, että tehotytöt eivät halua hautoa!!!
Mutta nyt on talviherkkujen keräämisen aika. Ihan kaikille kanalan kaakattajille ja vielä pihan linnuillekin!
Ja koko iltapäivän taivaalta kuului haikea huuto: Isot kurkiparvet lensivät peräkkäin upeassa säässä kohti etelää. Kesää hyvästellen. Kun yhden auran äänet häipyivät, niin jo kuului seuraavan huuto. Toistakymmentä suurta parvea, joissa kussakin oli useampi aura.
Oli mykistyttävän upea syksyinen päivä. Sen me onnelliset saimme yhdessä kokea. Yhdessä isännän kanssa, yhdessä kanalan väen ja Katti-Rontin kanssa.
Kiitos tästä päivästä.
Voi jukra sentään. Nauratti tuo homma. Milloin otat ne viereesi sänkyyn?
Sinun tuomasi ruusu on kasvanut hyvin. Voisitko kertoa siitä jotakin vaikka tuohon minun sähköpostiini: leilakastelli@gmail.com. Jännittävä tutkia ensi keväänä, jos se kukkii, mikä se on lajissaan.
Eikä minulla vieläkään ole kanoja!! Olen vain todennut kuinka vaikeaa on löytää kissojen hoitaja. Miten kävisi kanojen sitten, jos johonkin lähden.
Olen kyllä nyt vakaasti sitä mieltä, että jos kanoja haluaa, niin tämä rotu on ihan paras! Maatiaiset muuten, mutta se alituinen hautominen… huh.
Omat ammattimunaajat on vain tosi lystikästä seuraa. Meillä ei runsaan haukkakannan vuoksi uskalleta juuri irtaallaan pihalla pitää. Toisinaan kun on useampi vahti, niin saavat tehdä kierroksen puiden alla. Hy-linet meilläkin munaavat ahkerasti, maatiaiset muistaessaan.
Haukkoja minäkin pelkään, mutta pariin vuoteen ei ole yhtäkään lähimailla näkynyt. Toivottavasti pysyvätkin poissa! Kuinka pitkäikäisiä hy-linet ovat olleet teillä? Ja kauanko munivat noin hyvin?