Syksy on kuin juhla-aikaa: Metsä ja puutarha notkuvat herkkujen paljoudesta. Se on myös kiireistä aikaa niille, jotka haluavat kerätä talvivarastoihinsa näitä kaikkia.
Kurkkuja riittää vieläkin kasvihuoneessa, vaikka ensimmäiset valmistuivat jo kesäkuun alussa. 
Avomaallakin kasvusto on edelleen rehevää.
Niitä on säilötty runsaasti eri tavoin, ei pitäisi talviaikaankaan oma tuotos loppua.
Tomaatteja on syöty juhannuksesta saakka. Nyt kasvusto on aika avointa, sillä kaiken aikaa olen leikannut lehtiä aina kypsymässä olevan tertun yläpuolelta. Ja kun viides kukkaterttu on jo meneillään, niin paljaalta näyttää. Tomaattihan tykkää itsestään, joten nuo poistetut lehdet ovat saaneet jäädä juuristolle katteeksi ja lannoitteeksi ruohosilpun lisäksi.
Mangoldimuhennos on ollut monen savukalan lisäke.
Purjot on pilkottu pieniin rasioihin pakasteeseen,
kesäkurpitsoitakin näkyy vielä tulevan, vaikka ahkerasti niitäkin on käytetty. Osa on myös pakasteessa talven kasviskeittoja varten.
Pensasmustikoita kypsyy edelleen
mutta navetan seinustalla ensimmäistä vuotta kasvava karhunvatukka tuotti vain pikkuisen sadon. Herkullisia olivat!
Puolukka-aika on mahtavaa. Marjoja on ilo kerätä lähisuvun vanhemmalliken emännille. Kaikille ei ole enää niin helppoa tuo metsässä rämpiminen ja kumartelu, meiltä se onneksi vielä käy. Ja on mieluistakin!
Kanttarelleja on löytynyt tänä syksynä yllättävän mukavasti, minä kun en juurikaan niitä oikeita kasvupaikkoja ole osannut etsiä. Mutta että vieraassa metsässä kulkiessa eteen tupsahtaa sattumalta tällainen aarre, sitä ihmettelen. Kaikista niistä tuhansista askeleista ja sadoista vaihtoehtoisista reiteistä satun juuri sen kuusen juurelle, missä nämä itse täydellisyydet kasvoivat! Olin niin onnellinen, että hetken vain ihailin näkymää ja sitten jatkoin fiilistelyä miettimällä, minkä keräisin ensin…
Osa omenista tehtiin jo mehuksi Ruovedellä, mutta vieläkin niitä taitaa olla liikaa.
Hilloa voisi tehdä vielä lisää,
seuraavaksi aronian kanssa. Oksat kun ihan kaatuvat maahan marjojen painosta.
Onneksi Multialla avautui kahden vuoden tauon jälkeen mehuasema, sinne onkin lyhyt matka.
Ensimmäinen hallayö on kuitenkin jo koettu. 1,6 miinusastetta takasi sen, että arimmat kukat menetettiin. Daaliat oli toki suojattu, mutta harson allakin ne hiukan kärsivät.
Mikaelin kasvimaalla ei auringonkukka taida ehtiä kukkimaan, mutta ruis- ja kehäkukat kyllä loistavat mummonkin silmien iloksi.
Ja leikkimökin nurkalla on koko kesän kukkinut pikkurengin valitsema ja istuttama orvokkikasvusto. Edes kesähelteiset päivät eivät sitä lannistaneet.
Syyshortensia on kuitenkin kauneimmillaan. En voi lakata ihailemasta näitä jättimäisiä kukkia!
Iloisia syyspäiviä sinullekin, lukijani. Nautitaan luonnosta ja ihaillaan syksyn värejä!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 