Ei sujunutkaan niin helposti kuin odotin, kanojen kanssa nimittäin. Uudet tulokkaat ovat melkoisen kömpelöitä entisiin verrattuina ja selvästikin tottumattomia kiipeilemään ja kulkemaan tikapuilla. Ensimmäisenä iltana vanha joukko päätti jäädä ulko-orrelle yöksi, mutta uudet, juuri pahvilaatikosta kuoriutuneet ja ensi kertaa elämässään kosteassa ruohossa ja hiekalla kävelevät uudisasukkaat olivat ihmeissään. Yö saapuu, mitä tehdään? Talitiaisen tirskahduskin tuntui kummalliselta. Kaulat ojossa ne sitä ihmettelivät.
Niinhän siinä sitten kävi, että emäntä joutui nostamaan tulokkaat vuorotellen ensin sisälle ja lopuksi vielä orrellekin.
Aamulla yksi oli uskaltanut tulla itse alas ja käynyt munimassakin…
… rehuastiaan.
Toisen pystyin nostamaan alas,
mutta kolmas istua nökötti aina vaan ylimmällä orrella meikäläisen ulottumattomissa.
Kun isännän kanssa myöhemmin menimme sitä auttamaan, oli numero kaksi käynyt myös munimassa – kylpylaatikkoon. Tuli jo mieleen, että ovatko nämä niin tehokkaita, että olisi pitänyt panna näytille munakenno. Jos ne vaikka olisivat munineet suoraan siihen 🙂
Myöhemmin päivällä ulkona oleva Siiri ilmoitti suljetun ikkunan takana haluavansa munimaan (se ainoa, joka tällä hetkellä maatiaisista sitä harrastaa) ja niin avasin ikkunan. Kyllä Siirinkin kaakatus loppui kuin veitsellä leikaten, kun se huomasi lattiapehkuissa hiljaisen Metrotyttöjen kuoron. Se kulki edestakaisin sisään ja ulos ja pohti, lähteäkö munimaan vai ei. Lopulta se päätti mennä kolmikon ohi pesään ja näyttää uusille mallia. Kyllä ne kovasti sitäkin toimitusta tuijottivat, toivottavasti pieniin kanan aivoihin jäi joku muisto itämään. Munat kun ovat niin tummanruskeita, että niitä on aika vaikea etsiä, elleivät ole siellä mihin kuuluvatkin.
Sitten Kallekin tuli sisään ja huomasi uudet ladyt viereisen karsinan puolella. Oli huvittavaa seurata, miten antaumuksella se nokki jyväkuppia ja kutsui tulokkaita luokseen. Mutta kutsuun ei vastattu eikä Kallen lähentely niistä muutenkaan innostavalta näytä tuntuvan. Itse asiassa Kalle on saanut rukkaset jo kymmeniä kertoja.
Myöhemmin päivällä rohkein katseli haikeana ulos avoimesta ikkunasta. Autoin hiukan ja niin se kävellä köpötteli varovasti tikapuusiltaa ulos. Sama apu piti antaa muillekin, joten toinen maalaispäivä kului rattoisasti ulkosalla kaikkia luonnonihmeitä kummastellen. Onpas kiva ruopsutella täällä!
Seuraava päivä sitten sujuikin jo paremmin. Kaksi munaa ilmestyi ihan oikeaan paikkaan, kolmatta ei ole näkynyt. Saattaa olla, että yksi ei munikaan, ainakin sen harja on vähän vaaleampi kuin muilla. Ja uloskin uskallettiin ihan itse, mutta takaisin meno on vielä nosteluavun varassa. Mutta jospa se tästä, nyt on onneksi hyvä sää ja vanha joukko viettää yöt ulkona. Sopu säilyy paremmin ja tulokkaat ehtivät tutustua kanalan jokaiseen nurkkaan rauhassa.
Olipas se mukava kanala-postaus. – Sinulla on mukava blogi, taidankin olla täällä ensimmäistä kertaa. – Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonloppua Pihakuiskaajan puutarhasta Pohjois-Karjalasta.
Kiitos, käyn katsomassa!