Esikoinen ahkeroi isännän kanssa jo keväällä mökin saunapuiden kimpussa.
Sitten mukaan tuli myös Murunen ja puukasa kasvoi kasvamistaan. Kaikki eivät edes mahtuneet niille varattuun betoniverkkokehikkoon.
Viime viikolla me vanhat sitten kannoimme ne ylimääräiset puut seinustalle, räystään alle suojaan kuivumaan. Kyllä olivatkin märkiä ja painavia, sadetta on riittänyt.
Kehikossa oleva kasa täytyy vielä peittää ennen talvea.
Sauna lämpiämään,
pieni puolukkaretki vispipuuroaineita varten.
Järvivesi oli vielä 18-asteista. Ihanaa! Ensimmäisen kerran tänä kesänä olimme kahdestaan yötä mökillä. Istuimme ulkona seuraamassa, kuinka aurinko alkoi painua metsän taakse.
Taivaalla, päämme yläpuolella, oli pilvihattaroita.
Maltoimme lähteä sisälle vasta sitten, kun alkoi hämärtyä ja viiletä. Tuikkujen liekit lepattivat pöydällä ja kuikka huuteli järvellä. Hauki molskahteli rantavedessä, mutta nyt ei ollut kalastus mielessä kuten pikkurengin kanssa viime kerralla. Oli vain rauha, kesälämpö, kiireettömyys.
Kun vihdoin oikaisin puiden kantamisesta kangistunutta selkääni vuoteeseen, katse viipyi yhä vain järvellä. Voi tätä Suomen kesää, ihanaa kesää. Onhan sitä vielä jäljellä?
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 