Marjoja, mehuja ja vaikka mitä hyvää,

kaikkea sitä  tuo puutarhurin syksy tullessaan. Puutarhapäivän jälkeen keräsin sipulit kuivumaan, ne oli aiemmin jo taitettu ”nukkumaan” tuleentumisen nopeuttamiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi ne ovat nyt suojassa,

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sillä näitä kaunistuksia on nähty päivittäin. Sade on herkässä.

13921094_1128420060529946_4280179597774293692_n



Loput raparperit lähtivät myös kohti mehustinta,

13891887_612527885582469_1822242490822072556_n

osa pavuistakin pääsi kiehautuksen jälkeen pakkaseen. Härkäpapuja maistoin ensimmäisen kerran viime viikolla: Pehmeät, nuoret palot keitettiin pilkottuina suolavedessä ja syötiin voisulan kera. Uusi makututtavuus sekin.

13668982_612620748906516_4138394321841463802_n

Kaikki herukat on nyt kerätty ja jatkokäsitelty. Vielä viimeiseksi tein runsaasta karviaissadosta yhden maijallisen mehua, joka tuntui aika virkistävältä tavanomaisten jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mehumaijan käyttöön liittyvistä vinkeistä olen saanut paljon iloista palautetta, alkuperäinen postaus löytyy täältä, klik.

Vadelmia on poimittu puutarhasta miltei päivittäin ja niitä näyttää riittävän edelleenkin. Maku ei enää ole yhtä hyvä kuin aurinkoiseen aikaan, mutta ei noita herkkumarjoja voi pensaisiinkaan jättää! Pakasterasiat ovat loppuneet jo useaan kertaan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten tämä ihana pensasmustikka, joka vasta alkaa kypsytellä satoaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pihan marjoista suurin työ on jäljellä tyrneissä, joita tulee todella runsaasti. Sen huomasivat variksetkin, eipä auttanut muu kuin verkkojen viritys.

13886513_612033798965211_4368542788445735863_n

Omenasato on osin hyvä, osassa puista ei ole yhtään omenaa. Päätimme kuitenkin lähteä niitäkin mehustamaan, sillä Pirja on jo viikon verran pudottanut satoaan maahan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensi viikolla on varattu aika Ruovedelle, klik, sillä Jämsän mehuasema jouduttiin valitettavasti sulkemaan vuokrasuhteen päätyttyä. Meiltä on suurin piirtein sama tunnin matka tänne toiseenkin paikkaan.

13879314_606934812808443_8280345368828103477_n

Sää viileni reippaasti ja sateessa alkaa tuntua jo aivan syksyltä. On kuitenkin vielä elokuu, toivotaan viljojen kypsymiselle kauniita aurinkopäiviä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopuksi linkki vanhaan omenapostaukseen, klik. Mistähän tulivatkin taas mieleen nämä ihanat ja helpot omenaleivokset…

13938402_612959508872640_2667499365559201469_n (1)

 

Advertisements
Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Marjoja, mehuja ja vaikka mitä hyvää,

  1. jori sanoo:

    Oi, oi mitä herkkuja ja paljon. Tuo karviaismehu kävi minunkin mielessä, mutta laitoin loput karviaiset ranskalaiseen pannukakkuun. Hyvin tuntuivat siinäkin maistuvan. Noita papuja pitäisi meidänkin ensi kesänä kokeilla. Tuntuvat niin houkuttelevilta =)

    • Juu, aika pirteä maku on pelkässä karviaisessa. Ennen siitä tehtiin tallimestarin kiisseliäkin, jospa nyt tulisi kokeiltua! Ranskalainen pannukakku… täytyy googlata. Iloisia syyspäiviä sinnekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s