Kotitiellä

Meille on keskustasta vajaa kolme kilometriä matkaa. Ensin on tiheämpää asutusta katuvaloineen, mutta loppuvaiheessa, taajama-alueen päätyttyä, alkaa peltomaisema ja ”Suolahen aukee”. Se on rakas sydämeni maisema, jota olen lapsuudesta saakka saanut katsella. Koulutieni, kotitieni. Välillä kauempaa tullen, välillä lähempää, mutta aina se kotitieltä on tuntunut. Ja nyt varsinkin, 25 viimeistä vuottani, se on ollut paluumuuttajan ihana, rauhoittava, rakas kotimaisema.

Pari viikkoa sitten kävelin kameran kanssa tien varsia tutkien. Paljon erilaisia perinnemaiseman kasveja, lapsuuteni kukkia.


IMG_1293

IMG_1300

Oli vaihe, jolloin itse levitin – äidin ehdotuksesta – kaunista lupiinia sinne, mutta se vaihe on nyt ohi. Lupiinit on vuosia sitten kitketty, tilalle on ilmestynyt vanhoja, tuttuja lapsuusystäviä:

Kissankelloja, koiranputkia,

IMG_1296

apiloita,

IMG_1294

pietaryrttiä,IMG_1292

kärsämöitä.
IMG_1290

Järvi on rauhoittava, sen takana oleva metsä on rauhoittava,

IMG_1295

kaurapelto on rauhoittava.

IMG_1297

Ja tuolta pilkistääkin jo koti, rakas, kypsän viljan värinen koti.

IMG_1298-001

Haluaisin muuttua osaksi tätä maisemaa, hävitä sen värikirjoon, sulautua siihen. Vaikka tuonne heinikkoon. Sinne voisin kadota.

IMG_1147

Voi kesä… ihana kesä.

IMG_1347

Advertisement
Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s