se kupsahti ennen talven tuloa ihan nurin. Jo viime kesänä siinä oli runsaasti kuivia oksia, joita ajattelin myöhemmin leikata, mutta sitten koko monihaarainen ukkovanhus kaatui. Lähialue tuntui kävellessä pehmeältä, luulisin myyrien tehneen sinne käytäviään ja tietenkin ne ovat nakertaneet juuristoa. Päätettiin sitten odotella kevättä ja miettiä jatkoa, nyt oli se aika.
Osassa oksista näkyi hyvinkin elon merkkejä, joten kannatti ryhtyä pelastustoimiin. Noin kaksi kolmannesta sahattiin kokonaan pois ja lopustakin ne kuolleet oksat. Sitten esikoinen viritti mönkijän vinssin ja veto…
…veto…
Sinnehän se nousi komeasti pystyyn. Vaan eipä tietenkään pysy, ellei tueta! Akka-tyrniäkin tuettiin, liekö senkin juuristossa myyräkäytäviä. Ei ole Katti-Rontti jaksanut hiirestää tarpeeksi. No, eihän nuo tukilaudat kauniita ole, mutta tässä vaiheessa välttämättömiä. Pääasia, että pölytys onnistuisi ja saataisiin marjoja!
Ja koko ajan touhuamme vakoili kuusi silmäparia viereisestä sireenipensaikosta.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 