Niin kuin aiemmin kerroin, kaksi kanaa päätti alkaa hautoa. Joulun maissa yksi jo istui pesässä tekomunan päällä seitsemän viikkoa, mutta nyt sitten kaksi. Ja kun pesiä on vain kolme eikä poikasiakaan haluta, tuli ongelmia. Eihän sinne oikein kahtakaan mahdu munimaan samalla aikaa, ei ainakaan meidän pesiin! Muistin kyllä erään kanalanpitäjän ohjeen tunteiden viilentämisestä, talviaikaan se ei kuitenkaan onnistunut lämpimän tilan puutteen vuoksi. Mutta nyt, kun navetassa kaikkialla on plussan puolella, päätin taas kokeilla: Laitoin vanhan kanihäkin ritilän päälle siten, että pohja on pari senttiä lattiasta. (Lattialle ensin sanomalehtiä tai pahvi loppusiivouksen avuksi.) Sitten orsi yöpuuksi ja vesi- ja ruokakupit.
Nostin kanarouvat koppiinsa ja kas kummaa, kahden vuorokauden kuluttua elo oli ihan toisenlaista. Hautomakuumeen aikana ruumiin lämpötila nousee ja kun pesässä olemisen mahdollisuus häviää, vatsan seutu jäähtyy taas normaaliksi.
Molemmat rouvat lennähtivät heti ylimmälle orrelle iltasukimiseen eikä kumpikaan haaveillut enää tipusista!
Jonkun mielestä hautomisen lopetus ei ole luonnollista, mutta itseäni kyllä harmittaa kovasti se, että munia ei tule moneen viikkoon. Kanojahan on muutenkin vain viisi. Olenkin miettinyt jatkoa: Vaihtaisinko kokonaan rotua johonkin sellaiseen, jolla tätä hautomisviettiä ei enää olisi? Tai jos vain yksi olisi maatiainen muiden joukossa? Jossain vaiheessa sitten voisi haudottaa sillä jonkun tipunkin pikkuväen iloksi mutta kuitenkin muut munisivat. Joka tapauksessa olen nyt kaksi kertaa kokeillut tämän viilennysniksin ja se on kahden – kolmen vuorokauden kuluessa kummallakin kerralla tepsinyt. Siltikin kestää ainakin pari viikkoa munimisen alkamiseen. Mutta kevättä kohti mennään, ensimmäinen ulkoilupäiväkin on jo koettu. Sisällä oltiin yhtäjaksoisesti vain kolmisen kuukautta, kanalan väen mielestä varmaankin aika hieno juttu!
Minusta kyllä turhan hautomisen lopetus on ihan luonnollista. Eihän kanankaan hyvinvoinnin kannalta ole mukavaa, että se istuu viikkotolkulla pesässä tyhjänpanttina, laihtuu ja stressaantuu vaan tilanteesta.
Niinpä juuri. Ja kun niitä kanoja (tai kukkoja) ei voi tolkuttomasti itsellekään jättää!