Surusydämellä

Pääsiäisen sanoma hukkuu veilä helpommin kuin joulun sanoma. Kauppojen jatkuva aukiolo turruttaa mielen – arjen ja pyhän ero häviävät. Mutta sitten, kun tapahtuu jotain äkkinäistä surua, ajatukset pysähtyvät. Näin kävi minulle eilen, kun huomasin lehdestä tutun ihmisen kuolinilmoituksen. Yhdessä jumpattiin monet kerrat uimahallin monitoimialtaassa ja nyt häntä ei enää ole. Pitkällinen sairaus vei lopulta voiton.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja niin kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, kuulin samana päivänä, että toinenkin tuttu vesijumppa- ja FB -ystävä oli lähtenyt aivan yllättäen. Vielä viikko sitten juttelimme iloisesti uimahallilla ja sunnuntaiaamuna, kesken kotiaskareiden, kaikki olikin hetkessä hänen kohdaltaan ohi. Miten puoliso ja muut omaiset saattavat kestää noin äkillisen lähdön? FB-sivulla hymyili iloinen päivänsankari vuosi sitten 70-vuotiskuvassaan, nyt tytär kertoo saman kuvan alla suruviestin. Tällaisessa tilanteessa minunkin sydämeni on tulvillaan tuskaa ja ahdistusta, mutta sanoiksi sitä ei osaa pukea: Tämä ei voi olla totta – ja kuitenkin on. Kun keskiviikkona vaihdoin vaatteita uimahallin pukuhuoneessa, eräs määrätty kaappi jäi tyhjäksi. Mielessä häivähti tuttu varjo: Siinä hän seisoi, jutustellen iloisena ystävien kanssa. Mutta ei, paikka oli edelleen tyhjä, vain sanaton ahdistus ja suru ympäröivät sitä. Tuhat lämmintä ajatusta sureville omaisille ❤

Meidän aikamme on rajallinen, onko sen pituus ennalta määrätty? Vanheneminen ei ole kivaa, sanoi äitini aina viimeisinä vuosinaan. Nyt muistan tuon lauseen usein, aina vain useammin. Tällä reunalla terveysongelmat lisääntyvät. Päivät ja vuodet kuluvat kovin nopeasti toisin kuin nuoruudessa. Sitä ei vaan voinut uskoa, kun itse oli nuori. Aikaa riitti, ikuisuuksiin. Viimeksi viisivuotias pikkurenki kysyi minulta, koska kuolen. Sanoin silloin, että sitä ei voi kukaan ihminen tietää etukäteen. ”Eikö sitä tiedä?” kysyi pikkumies kyynelsilmin ja painautui tiiviisti syliini. Emme puhuneet sen syvällisempiä, sydänten lämpö riitti molemmille. Sitä ei voi tosiaan tietää, se päivä tulee yllättäen tai hitaasti hiipien, kiduttaen. Olen onnellinen jokaisesta päivästä, kun saan halata pieniä lapsenlapsiani  – kukaan ei tiedä, mikä halaus jää viimeiseksi. Varsinkin nyt, tällaisena aikana, kun missään ei olla terroristeilta turvassa ja moni mummo, pappa, äiti, isä tai lapsi joutuu heidän uhreikseen. Ja kun se viimeinen halaus on mennyt, toivoisin, että lapsen muisto minusta olisi sellainen, että mummolla oli aina aikaa hänelle, erityiselle pinénelle ihmistaimelle. Ja että se suuri rakkaus, jota heitä kohtaan tunnen, kantaisi voimana elämän vaikeissa hetkissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt omien vanhempieni haudalla tuikkii pääsiäisen kynttilä narsissiruukun vieressä. Te saitte elää pitkän elämän, mutta jouduitte kokemaan sodan kauhut. Te rakensitte tätä maata meille, te teitte työtä näillä pelloilla. Se kaikki on nyt ohi, mutta muistoissamme elätte ikuisesti. 

12801260_554296104738981_8112182301211695038_n

Hyvää, rauhallista pääsiäisaikaa kaikille lukijoille.

Advertisements
Kategoria(t): Surusydämellä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s