Pohjoisen maisemissa

Viikko vierähti. Lomaviikko. On se ihmeellistä, kun päivän päätehtävä on hiihtoretki ja koska ruuat oli pitkälti tehty etukäteen pakasteeseen, niin loppupäivä olikin sitten laiskottelua. Leppoisaa ja varmaan ihan tarpeellistakin. Kotoa lähtiessä oli viimeisenä muistikuvana juuri sattunut vesivuoto lapsuuskodissa ja kuinka ollakaan, ensimmäinen muistikuva kotiin palatessa oli sitten oman kodin vesivuoto. Onneksi jälkimmäinen on jo hoidettu, sillä esikoinen huomasi sen ajoissa. Ihanat kotimiehet järjestivät kaiken poissa ollessamme, kiitos! Mutta monta päivää meni meillä ilman huolia.

Ylläsjärven mökkikylä miltei hukkui lumeen

Tällä kohdalla kuvittelen hiihtäväni, jos haluan muistella Lapin ihania hiihtolatuja. Takana Yllästunturi.

Päivittäin hoidetut ladut kulkevat vuoroin metsikössä, vuoroin suoalueilla.

Ylläs-tunturin rinteellä kulkee maisematie. Se oli jälleen kerran näkemisen arvoinen.

En ole aikaisemmin nähnyt näin lumisia puita!

Ah ja voi, miten ne taakkansa kestävät? En voinut lopettaa kuvaamista, olin niin haltioissani.

Maisematien näköalapaikalla oli muitakin kuvaajia. He odottivat tuntikaupalla jalustoiden ja huippuhienojen kameroiden kanssa auringonlaskua ja varmaan revontuliakin.

Porojakin nähtiin: Jounin kauppakeskuksen pihapiiristä tepasteli kolme kohti lähitaloja.

Nyt on taas paljon ihania muistoja, mitä voi kerrata iltaisin unta odotellessa.

Paluumatkallamme takaisin keskeiseen Suomeen luin netistä, kuinka Oulussa oli ollut paha ketjukolari. Hui, juurihan mekin sitä tietä ajoimme, tilanne kuitenkin oli jo silloin ohi. Ja Viitasaaren kohdalle päästyämme jälleen: Poliisi ohjasi meidät kiertotielle, sillä rekka ja pikkuauto tukkivat nelostien. Ja siitä oli ollut tarkoitus ajaa… Sääkin oli aika kehno. Kiitos, suojelusenkelit!

Tullessa olemme aina poikenneet kahvilla Pyhäjärven ABC:llä: En nimittäin voi vastustaa samassa rakennuksessa olevaa Kirjapörssiä, josta joka kerta löytyy edullisesti luettavaa pikkuväelle.

Kiitollisina turvallisesta matkasta ja rentouttavasta viikosta saavuimme – yhdentoista tunnin ajomatkan jälkeen – kotiin arkea aloittamaan. Tulevana viikonloppuna koko lähiväki on jälleen koossa ja suoramyyntitilan poronkäristelihat sunnuntailounasta odottamassa. Pikkuväelle tietenkin hiukan tuliaisiakin ja sainhan minä jotain muutakin valmiiksi (automatkalla virkattujen kymmenien isoaidin neliöiden lisäksi):

Iltaisin, kun lötköttelimme limittäin mökin kulmasohvalla Poirotia seuraten, isäntä hieroi emännän väsyneitä varpaita…

…samalla kun mukaan varatut langat hupenivat.

Tämän selfien myötä siirrän ajatukset kohti valoisampia aikoja. Hyvää talvilomaa teillekin!