Talven ihmemaassa

Ensimmäinen päivä kolmeen viikkoon, kun pakkanen on kunnolla alle 20 asteen! Ja ensi viikolla sitten pitäisi jo sataa vettäkin. On tämä erikoista.

Meillä tapahtui kovimmilla kylmillä sellainen yllätysharmi, että vesiputki nappasi jäähän. Voi hyvänen aika miten se säikäytti. Ulkona lähemmäs kolmekymmentä pakkasastetta – mistä lähteä vikaa etsimään? Soitto tutulle putkimiehelle toi kuitenkin avun välittömästi. Hän tiesi, putket laittaneena, mistä vikaa voisi paikallistaa ja niinhän se löytyi. Muutaman minuutin lämpöpuhallus ja asia oli kunnossa. Emme olisi ikimaailmassa itse hoksanneet, että talon sisällä, taloussiiven lämpimän varaston nurkassa, saattaisi hyllyn alla olla sellainen paikka, missä voisi olla niin kylmää. Patterikin huoneessa oli, mutta ei ollut päällä, hm… Eikä omenamehupulloillekaan kuulunut mitään kummempaa, vaikka olivat saman tilan hyllyillä. Suurkiitos Lvi-Raiskinmäen isännälle!

Kuluneella viikolla sain ystävän yökylään, terveiset Tuusulaan! Oli kerrankin ruhtinaallisesti seurusteluaikaa, kun ulkoilu oli miltei mahdotonta. Siinä sitten serkku- ja pikkupikkuserkkuvoimin selviteltiin suvun kiemuroita ja ihasteltiin näitä postikorttimaisemia, mistä jouluna oli puutetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihastelimme toki myös uutta lintututtavuutta, jonka Anja-ystävä bongasi koristeomenapuussa. Monen etsimisen jälkeen tunnistimme lajin isolepinkäiseksi, varmuus siihen saatiin myöhemmin taitavalta  lintuharrastajalta. Kiitos hänellekin tiedosta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta nyt: yskä lähtee kuulemma yskimällä, joten jatkan sitä ja lopettelen tarinani. Kauniita talvipäiviä kaikille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Advertisement
Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Talven ihmemaassa

  1. Ruusunmekko sanoo:

    Voi ei, teilläkin sama harmitus. Meillä on tämän vuoden puolella jo kolmas vesikatkos, tällä erää jo kuudes vedetön päivä menossa. Edessä on kaivurityöt ja putkiston uusiminen. Taas niin toivon, että olisi kesä ainainen ❤

    • Voi harmi! Me selvisimme säikähdyksellä, mutta on todella, todella kurjaa olla ilman vettä monta päivää. Ja lisäksi vielä kaikki ylimääräinen rahan meno. Toivottavasti saatte putket pian kuntoon. Lämpimiä ajatuksia sinulle!

  2. Leila sanoo:

    Kaunista on! Ja kaunis kamerasilmäsi! Paranemisia!

  3. Rouva Hyrskyn Myrskyn sanoo:

    Vesiputkien jäätymiset ovat ikäviä yllätyksiä. meillä on ollut kerran ja sekin niin, että olimme viikon pois kotoa ja ilmat kylmeni kunnolla sinä aikana. Onneksi ei suuria vaurioita teilläkään. Nuo lintubongaukset ovat minusta todella mielenkiintoisia. Paranemisia!

    • Kiitos, kyllä tämä tauti alkaa hellittää. Varovaista hiihtoakin jo! Tuota vesihommaa mekin ajateltiin, että kamala, jos se olisi tullut silloin kun ei olla muutamaan päivään kotosalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s