Vai pantiinko teilläkin merkki lyijykynällä suoraan oven karmiin, kun sinua mitattiin? Liekö vieläkin lapsuuskotini keittiön ovipielessä viivoja noilta ajoilta. Oli aina 
jännittävää tietää, kuinka monta senttiä pituutta oli tullut lisää vai olinko lainkaan kasvanut – mittauksia kun tehtiin pitkin vuotta eikä vaan syntymäpäivänä.
Kun omat lapsemme olivat pieniä, hankin mittalaudan. Se oli kaikissa eri kodeissamme lastenhuoneen seinällä oikeassa korkeudessa ja merkkasin vuosittain siihen kummankin pituudet. Onhan se edelleenkin ollut tallessa, mutta ei vaan ole tullut otettua lapsenlapsille käyttöön, kunnes nyt, uuden vuoden aattona, muistin sen. Pappa ruuvasi ruuvin oikeaan korkeuteen ja sitten vain mittailemaan. Touhu oli niin vauhdikasta, että kameraakaan en huomannut esille ottaa. Joka tapauksessa mittaus etenee niin, että lapsi menee seisomaan selkä seinää vasten ja sitten sopiva kirja pään päälle, selus suorakulmaisesti mittakeppiin kiinni. Kirjan alareuna näyttää oikean mitan.
Pikkuväen mittaus toi mieleeni monta mukavaa muistoa lapsuudesta ja jostain syystä jouluajoistakin. Tämä kuva vieköön terveiset myös pikkuserkuilleni: Sinikka-äitinne siinä laulattaa meitä lapsia, kun tulitte joulukylässä käymään. Voi noita aikoja, 60-luvun alkupuolelta!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Hei Riitta,
Mina muistan tuon villapuseron joka sinulla on paalla tuossa kuvassa! Ehka olimme oppikoulun alaluokilla silloin?
Hei Aila, kiva kuulla sinusta! Itsekin muistan hyvin tuon puseron. Oltiinko ehkä 11 tai 12? Hyvää kevätkautta sinulle sinne kauas! Onko lunta ollut lainkaan?