Tuntuu huikealta muistella taakse päin näitä sään vaihteluita. Jouluaattona kanat ulkoilivat ja vuoden pimeimpänä päivänä keräsimme suppilovahveroita. Vaivatta olisi uimaankin vielä mökillä päässyt.
Sitten tuli hyytävä kylmyys, joka tuottaa minulle puutarhaihmisenä aika lailla pelkoja. Märkä maa jäätyy syvältä. Pilvikirsikka? Tarhajuoru? Kurjenmiekat? Entä miten käy mansikoiden? Kukka-aiheet tuhoutuvat varmaan suurelta osin, sillä suojaavaa lumipeitettä meillä ei juurikaan ole. Ja peitettäviä alueita on ihan liiaksi, vaikka arimmilla toki havut ovatkin. Koska lumi puuttuu, ainoa paikka, missä pulkkia saattoi lasten kanssa vetää, oli nurmikko.
Mutta olihan sekin toki hauskaa.
Järven jää on jo vahvaa,
mutta varmuudeksi kävimme luistelemassa jäähallissa.
Ja leikkimökissäkin saattoi ulkoilla, sinne ei ainakaan tuullut.
Isäntä kävi aamulla peittelemässä rannassa lähdettä, josta meille tulee vesi. Ei ole tietoa, miten lumettomuus pumppuihin voisi vaikuttaa, kun ei ole kokemustakaan, mutta putkifirmasta sanottiin, että voihan sitä varulta peitellä, vaikka ehkä ei olisikaan tarvetta. Kanalassa täytyy myös olla pieni lämmitin, että pysytään plussan puolella. Maatiaiset eivät kovin lämmintä onneksi kaipaa, viitisen astetta on ollut ihan sopivaa. Mutta ikkuna on jäässä.
Pikkurenki löysi siellä käydessään salapesänkin: Pohjapehkuihin oli nurkkaan piilotettu kymmenkunta munaa. Pystyivätpä minuakin huijaamaan! Taitaa tuo aurinko paistaa niin matalalta, että munintapesät ovat liian valoisia. Nyt siinä on pahvi esteenä, saapa nähdä onko apua. Ja yksi rouva sen kun vaan istuu pesässä ja hautoo tekomunaa. Mikael nosteli hautojaa päivittäin toisten joukkoon, mutta eihän se mitään auta. On kuitenkin mukava pitää kanaa sylissä!
Mökkiranta oli jäätynyt kesken aallokon…
…ja puron pikkuinen putouskin oli kauniisti jäässä.
Huoh… Joulu on enää vain uusi muistoraita mummolan riepumatossa. Joku sanoi kerran nauraen, että parhaat jouluvalot olivat lasten autojen perävalot, kun he lähtivät omiin koteihinsa joulunvietosta. Minusta ei kyllä tuntunut siltä, haikeana heitä hyvästelin pihalla. Ja sisälle tullessani poskella tuntui vielä pikkurengin suloinen suukko.
Mutta joko olisi aika odotella siemenesitteitä? Noh, nyt stoppia ajatuksiin. Ensin hoidellaan flunssa pois ja nautitaan näistä kauniista kukista. Tädille kiitos tuosta etualan ihanasta asetelmasta! Vanhat orkideatkin alkavat pikkuhiljaa avata nuppujaan.
Kauniita yhdessä nämä kaikki. Kuten joulun muistokin.
