On tämä syksy sään puolesta todella ihmeellinen: Kanat ulkoilevat päivittäin, ruoho vihertää ja sieniäkin voi kerätä vaikka kuinka. Itse asiassa suppilovahverot ehtivät tällä korkeudella vasta viime aikoina kunnolla isoiksi. Joulukuun 12. päivänä kävelimme pehmeässä sammalikossa ja keräsimme isännän kanssa jälleen miltei ämpärillisen.
Pieni reissukin tuli tehtyä: Olimme perjantaina Mikaelin päiväkodin, playschoolin, joulukonsertissa Tampereella. Pääsimme nyt ensimmäisen kerran isovanhempina tällaiseen tapahtumaan ja oli mukavaa katsella lasten intoa. Ihmeellistä, miten hienosti he esittivät suuren määrän lauluja englannin kielellä. Koska itse olen lastentarhanopettajana ollut lukemattomia kertoja vastuussa pikkuväen esityksistä, oli nautinnollista kerrankin saada istua yleisön puolella.
Vuosi sitten toin tämän vanhan pesusoikon kukille. Sen maali oli aika huono ja syksyllä sitten vihdoin sain aikaan uusimista. Leikkimökin ovimaalia oli jäänyt juuri sopivasti jäljelle, nyt ihailemme kuistilla tällaista jouluasetelmaa.
Keuruulla oli viikonloppuna erilaisia joulutapahtumia. Lauantain joulutorilta ostin söpön pajutekeleen, jonka varmaankin tuunaan vuoden kuluttua uusiokäyttöön.
Sunnuntain löytö oli tämä ihana kranssi, jonka oksankäkkyrät ovat jo aivan jäkälän peitossa. (Kuvassa tuo keltainen on ihan liian voimakas, ei vastaa todellisuutta.) Taidan panna tämän joulupöytään koristeeksi ja tietenkin se säästetään myös tuleville vuosille. Ihana!
Ja sitten, tämän kirjavan postauksen lopuksi älynväläys: Kun Mikael on meillä, hän haluaa nukkua mummon vieressä. Makuuhuoneen komerossa on taitettava varavuode, jonka silloin levitän paikoilleen. Mutta petauspatjan säilytys on aina yhtä ongelmallista, varmaan muissakin perheissä – eipäs olekaan enää! Tuolla se nököttää oven takana, vaijerilla tuettuna seinään. Ei näy mihinkään, kun ovi on auki ja jos se on kiinni, patjaa katselevat vain pappa ja minä. Ja meitähän se ei haittaa. Sopisikohan tämä idea johonkin muuhunkin kotiin?