Vielä on tuokio jouluun

Meillä on jouluhommat aina aloitettu miettimisellä: Otan hyvissä ajoin esiin muovitaskun, johon olen kerännyt kaikenlaisia joulureseptejä vuosien varrelta. Siellä on myös lista edellisvuoden tarjoilusta, joten alkuun pääsee helposti.  Viimeisen viikon työt suunnittelen paperille päivän tarkkuudella varmistaakseni, että vaikkapa kotikalja tai rosolliaineet ovat aikataulussa. Tämän vuoden joulu on meillä sellainen, että vieraita tulee ja menee tasaisesti, joten parasta oli miettiä ruokatarjottavat kullekin päivälle jo etukäteen.

 

Nyt ne on mietitty ja suurelta osalta jo tehtykin mahdollisimman pitkälle. Pakasteessa odottaa monenmoista erilaisista herkkua paistamattomista laatikoista valmiisiin pala- ja karjalanpaistiin. Sekä kaikkea siltä väliltä. Mutta että ne mahtuivat pakkaseen, piti ensin ottaa sulamaan mehua, joita olen syksyllä pakastanut isoissa kanistereissa. Nyt olikin jo jälleen pulloja vapaana.

 

Kaappejakin on järjestelty, mitä yleensä en tähän aikaan tee, mutta nyt on ollut ihan kunnon syy: Keuruun yli 700 pakolaista. On mukava etsiä varastoista itselle ylimääräistä tavaraa ja viedä se tarvitseville – pyyhkeistä, astioista, pöytäliinoista ja matoista lähtien. Olen jälleen ihmeekseni löytänyt itsestäni virtaa ja jouluiloa, joka parin vuoden ajan oli kadoksissa monen surun alla.

Joulukoristeitakin on hiukan jo paikoillaan. Nämä Ritva-ystävän vuosia sitten tuomat tähdet liikkuvat hiljaa korkean portaikon ilmavirroissa…

…ja keittiön ikkunassa on taas, kuten aina ennenkin, punatulkkuverho. Punatulkun tarinan löydät täältä, klik. Valokranssista saan kiittää Sari-ystävää ja kauniista, vanhasta, kukkivasta kaktuksesta ihan vaan itseäni.

Innostuimme isännän kanssa jopa uusimaan pesuhuoneen silikonisaumoja. Se tosin vaati aikamoisen ryhtymiskynnyksen, mutta nyt tuokin työ on tehty. Ai kun kiiltää kauniisti!

Parina päivänä olimme mökillä eväiden kanssa siivoamassa rantaa. Aiemmin isäntä oli naapurin avustamana siellä kaatamassa isoja, pystyyn kuivatettuja haapoja, ja nyt alueella odotti melkoinen risusavotta. Vesi on matalalla, joten siivoaminen oli siinä mielessä helppoa, mitä taas  ei ollut risujen polttaminen, sillä sade oli kastellut sinänsä kuivat oksat litimäriksi. Saimme aikaan vain savua,

mutta sitten – sitkeällä työllä – lopulta yksi kasa paloikin. Toinen jäi vielä odottamaan uutta yritystä. Taaempana olevat puukasat puolestaan odottavat kotiinkuljetusta ja polttopuiksi pilkkomista.

Auttelin aluksi risujen kannossa, mutta kun homma oli tulen vahtimisvaiheessa, lähdin etsimään sieniä. Toden totta, joulukuun kahdeksantena päivänä, keräsin suppilovahveroita!

Ensimmäiseltä risujenpolttoreissulta toimme jo joulukuusen, se on nyt vesiastiassa heinäladossa.

Tein linnuille jouluiloa kookospähkinän kuoriin pähkinöistä ja pakasteessa olleesta käytetystä munkkien kookosrasvasta. Yhteen maitotölkkiinkin mössöä riitti.

Pipareita on leivottu jo kolme kertaa, erilaisia taikinoita. Seija, hyviä tuli sinunkin ohjeellasi!

 

 

On meillä yksi uusikin tunnelmavalo. Tämän kolmiosaisen puukehysjutun tein ystävien kanssa Tiltaltin kurssilla. Tykkään kovasti!

Tiltaltista tuli ostettua myös tarvikkeita muutamaan narukoruun. Tyttären kanssa askartelimme jo ensimmäiset tekeleet.

 

Kaiken tämän pimeyden ja kosteuden keskellä kanalan väki nauttii suunnattomasti. Ne ovat päässeet ulkoilemaan miltei päivittäin, aina kun sää on plussan puolella. On ihana ruoputtaa maatuvia lehtikasoja sireenipensaiden juurella! Mitähän herkkua siltä löytyykään. Nuo salaatinlehdet heitin niille siksi, että sain koko porukan samaan kuvaan.

Eilen ihastelin sydämeni pohjasta kaunista luontoa: Tuulen tyyntyessä mökkiranta alkoi vetäytyä jääriitteeseen…

…ja ojissa oli jo näin kaunis jääkansi. Osasinko nuorena nauttia tästä kaikesta?

Nyt kuitenkin, tässä sopivassa kuuskutosen iässä, on aikaa ja taitoa nähdä lähelle. Lämmin glögimuki ja vastaleivottu pipari järvimaisemassa ovat ihan parasta luksusta.

Hyvää, stressitöntä joulunalusaikaa teille kaikille!