Koska sää on ollut näin leppoisaa, päätettiin isännän kanssa käydä leikkaamassa marjapensaita, vaikka ajankohta onkin myöhäinen. Kerran aiemminkin lekkasimme mustaherukoita ja karviaisia näin syksystä, eikä ainakaan silloin tullut mitään ongelmia. Tuntui vain siltä, että olisi hyvä saada kevättöitä vähemmälle, kun nyt kerran oli aikaa.
Mustaherukka tuottaa parhaiten 2-4 -vuotiailla versoilla ja tänä vuonna oletimme, että marjojen pienikoisuus johtui juurikin vanhoista oksista. Muutaman pensaan verran tuli juhannuskokkoa,
mutta kyllä nyt näyttääkin hyvältä!
Poistimme jäkäläpintaisia vanhoja oksia ja maahan kaatuvaa kasvustoa.
Kun vielä keittiön ikkunamaisemaan oli tökätty muutama pikkukuusi lintulaudan suojaksi, niin päivän puuhailut oli tehty.
Sama näkymä viime talvelta: