On ollut ihania syyspäiviä. Tai oikeastaan kesäpäiviä tai kesäisiä syyspäiviä. Nyt sataa, mutta viikko sitten perunamaa pöllysi. Naapurin Arvo tuli jälleen auttamaan ja isännän kanssa he yhdessä asensivat perunannostokoneen Porche-vanhuksen työkaveriksi.
Hyvin sujui ja niin keräsimme vähäiseksi jääneen saaliin ”Siikliä” ja ”Tammiston aikaista”. Kolme riviä jätettiin, ihan takoituksella. Tiedossa nimittäin oli, että saamme lisää työvoimaa ja niin kävikin. Jännää puuhaa,
tämäkin vaihe.
Kauniita perunoita! Tuolla ja tuolla, ja uudet työhanskatkin vielä kaiken kukkuraksi. Onneksi mummo löysi niitä Jämsän Agri-Marketista. Keltaiset vasemmalla olivat jo ihan rikki ahkeran työmiehen jäljeltä.
Sitten möyhittiin vielä simulaattorilla, ei kun kultivaattorilla, koko maa ja löydettiin melkein ämpärillinen piiloon jääneitä perunoita. Ne pikkurenki sai työpalkaksi kotiin vietäväksi.
Olihan meillä muutakin puuhaa, puolukkametsässä
ja mansikkamaalla. Sieltä kerättiin pois viimeiset verkkoja tukeneet heinäseipäät. Mummo olikin napsinut jo rönsyt kompostiin.
Pikkupiika ei perunan nostoon osallistunut, vaikka enon ensimmäiset saappaat olivatkin juuri oikean kokoiset.
Hän harjoitteli sisällä palikoiden pudottamista laatikkoon (ovelasti oikotietä)
ja taputti iloissaan itselleen jokaisen lupsahduksen jälkeen. Sööttiä, niin sööttiä!
Nuketkin jo kiinnostivat
ja lääkärileikki sujui kivasti isoveljen kanssa. Tällä potilaalla oli nivelrikko korvassa… hih.
Nyt odotellaan, että saadaan talviperunakin vielä kellariin. Olemme yrittäneet viilentää sitä, mutta edelleen on lämpöä 11 astetta, joten kiirettä ei ole. Kunhan yöt taas kylmenevät, pidämme ovia auki ja päivisin sitten kiinni. Porkkanoita tai punajuuria en vielä uskalla sinne nostaa, vaikka vähän pelottaa, että kauriit ehtivät ennen minua.
Mutta nyt muistelen näitä ihania auringonlaskuja, sillä
aamun sateinen maisema keittiön ikkunasta kuvattuna oli tällainen.
Muistatko vielä tämän koululaulun?
”Syksy jo saa, harmaa on maa, koivuista lehtiset pois putoaa. Lintusten tie etelään vie, siellähän kesäkin ikuinen lie.
Kolkkona jää seutumme tää kaipaamaan suvea pois rientävää. Pimeyteen syksyhiseen luontoin vaipuvi nyt verkalleen.”
.”
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 