tai daalioihin, kuten nykyisin kai pitäisi sanoa. Siis minä olen hurahtanut, ihan totaalisesti. Nimen omaan vanhan ajan joriineihin, ei näihin, joita kaupasta voi ostaa. Sain vuosia sitten Sinikka-ystävältäni Toivakasta tätä yksinkertaista lajiketta ja kun laitoin siitä postauksen (klik) blogiin, pallo alkoi vieriä. Tässä tämän kesän kuva samasta kasvista:
Mutta miten se pallo sitten vieri ja mitä sai aikaan? Ensinnäkin Sinikka Karkkilasta huomasi kuvan ja halusi vaihtaa lajiketta kanssani. Sain tilalle ihanaa tummaa lilaa, korkeaa, kaunista. Kiitos!
Lisäksi mainostin sattumoisin löytämääni nettiosoitetta, kurkatkaapa tekin tätä, klik. Siinä daalioita kasvattava Pasi Paraisilta kertoo harrastuksestaan ja kasvien hoidosta. Hänen pihallaan oli pari vuotta sitten kuvattu jakso Eden-nimiseen puutarhaohjelmaan ja Pasi sanoi siinä, että hän haluaa pelastaa vanhoja lajikkeita, jotka muuten häviäisivät iäkkäiden hoitajiensa myötä. Pasilla on nyt kymmeniä erilaisa daalioita. Ja sitten, niin, sitten meistäkin tuli nettituttuja vai pitäisikö sanoa, että joriinikavereita. Häneltä olen saanut tätä Turun toria
sekä Korppoon daaliaa.
Ihania kummatkin, kiitos!
Karkkilan Sinikalta on vaihdokkina tullut vanhaa vaaleanpunaista, jota sain myös Anneli-ystävältä. Aivan mahtavan isot kukat, huh!
Tässä välissä Tarja Lahden läheltä huomasi bloggauksen, ja halusi saada jotain muuta lajia oman keltaisensa kaveriksi. Keltainen, ah, ihanan pirteä! Kiitos jälleen vaihdokista! Nyt minulla on siis myös Tuupovaaran daalia.
Vielä meiltä löytyy yhtä lajia: Tumma punainen, kerrottu,
jonka uloimmat lehdet muuttuvat oranssinkellertäväksi kukan suuretessa. Siitä saan kiittää Toivakan Sinikkaa.
Toissa kesänä sain Toivakasta pesuvadillisen yksittäisiä juurakonpaloja, joita olen nyt kaksi kesää kasvattanut. Toistaiseksi kaikki kukassa olevat ovat olleet kerrottuja punaisia, mutta edelleen odottelen, jos jostain putkahtaisi jotakin uutta jännää, sillä kaikkien nuput eivät ole avautuneet vielä. Kymmeniä yksilöitä joka tapauksessa, koko tuo pöheikkö ruusupavun oikealla puolella.
Juurakkoja on kulkenut postin ja matkahuollon kautta (klik) sinne ja tänne. Teimme isännän kanssa niille ikioman kukkapaikan,
josta ne on helppo kaivaa syksyllä kuivahtamaan – ei tarvitse varoa lähistön perennoja. Etureunaan olen kylvänyt keväisin sinistä piiankieltä juurakkojen kaveriksi. Talvikaudet aarteeni viettävät taustalla näkyvässä yli 100-vuotiaassa kivikellarissa, suurissa muovilaatikoissa. Solmin jo viikko sitten kaikille nimilaput, että varmasti tunnistan ne syksyllä. Korkeudessa on melkoisia eroja ja värejäkin pitää keväällä vähän miettiä.
Kiitos teille, Sinikat, Tarja ja Pasi, joihin olen tutustunut tämän daaliaharrastuksen myötä. Kiitos Anneli, jolta myös olen juurakon saanut, tuttuja tosin olimme jo ennestään. Olen iki-onnellinen vaihdokeistanne! Vain yksi juurakko on kuollut, siitä olen kyllä kovin surullinen. Tämä vaaleanpunainen ihanuus, jota antajallaankaan ei paljoa ole, menehtyi talvilevossa. Oli varmaan vielä liian kostea unille mennessään. Hoitajan taitamattomuutta! Mutta mennyt mikä mennyt, ei voi enää mitään. Vain kuva on muistona. Kiitos kuitenkin!
Moni on käynyt meillä upeaa, korkeaa joriinipenkkiäni ihastelemassa ja näkyy se toki ohikulkijoillekin.
Niin että kyllä minä olen hurahtanut, ja aika lailla olenkin!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Ovatpa komeita! Tykkään myös jooriineista! Minullakin oli tuollaista liilaa, mutta talvetus on hankalaa ja säilynyt on tuo ikivanha kerrattu punainen vaan.
Ei se talvetus tosiaan aina onnistu. Joskus on liian kosteaa ja joskus taas kuivuvat, mutta mukavaa on kokeilla!
Rankan päivän jälkeen ajattelin, että mitäpä nyt. Sanoin, että käynpä katsomassa mitä Riitalle kuuluu. Ja olipa mukava postaus. Mummoni kasvatti joriineita, joiden värejä iäkäs äitini muistelee. Hän puhui violetista kukasta ja ajattelin, että sellaista ei olekaan, vaan muisti tekee tepposet. Näköjään olin väärässä. Kiitos päivän ilahduttamisesta! Kukat ovat upeita.
Kiitos komentistasi, oli ihana saada se! Lämoimät terveiset äidillesi!
Kiitoa! Äiti ilahtui :).
Mulla on meidän mamman suvun vanhaa joriinia, tummaa kerrottua viininpunaista, jonka kukat nuokkuvat alaspäin. Olen yrittänyt hakea sille nimeä onnistumatta. Kaupan daalioita on paria-kolmea eri sorttia, ne vähenevät vuosi vuodelta, mutta toi joriini vaan leviää. Keväällä pitää jakaa jokainen paakku ainakin kolmeen osaan. Minne mä sitten ne laitan? Huoh!
Onkohan noilla vanhoilla edes mitään tiettyä nimeä? Ne, joita itse olen kerännyt, kulkevat usein paikkakunnan mukaan. Taitaa olla se sinun vanhasi samaa kuin minunkin, vai mitä luulet? Korkea ja upeasti kukkiva, aika tumma. Ja tuo on totta, että aika pulassa ollaan, kun ei kuitenkaan henno heittää poiskaan juurakoita ja monilta innokkailta puutarhaihmisiltä kuitenkin puuttuu talvisäilytyspaikka.
Ihana daalioiden tarina!
Löysin sivuille kun googlasin daalioita, suunnitelmissa kasvattaa näitä ensi kesänä,aloittelija siis näiden kanssa.
Kaunista uutta daaliakautta 2016!
Kiitos kommentistasi, tervetuloa vaan meidän joriiniharrastajien joukkoon!
Hei, onko joriiniyhdistystä. Minäkin olen hieman hurahtanut.
En ole kuullut, että olisi. Moni harrastaa ja sitten kuulee aina jostain uutta tietoa vanhoista lajikkeista, mutta tosiaan varsinaista yhdistystä ei tietääkseni ole.
Hei, voisinko lähettää sinulle valokuvan jo aikaa edesmenneen isoisäni joriineista? Jos tunnistaisit lajin voisin koittaa löytää itselleni samaa ja näin pitää isoisän (ja isoäidinkin) muistoa yllä myös tällä tavalla.
Kiitos etukäteen 😊🌼
Lähetä vaan, vaikka tunnistaminen saattaa minulle olla hankalaa. Voin toki lähettää kuvan sitten yhdelle tietäväiselle joriiniystävälleni, jos lisäapua tarvitaan!
Ja vielä, lisäsin sähköpostiosoitteeni otsakkeen ”minä” -osioon.