No ei nyt sentään, mutta kuusitoista kuitenkin. Hain entisten lisäksi Rautiasta loput ryhmäruusut – tingittyyn hintaan tietty – ja niin sitten isännän kanssa kaivelimme kuoppia. Alapihan laajasta kukkamaasta nostettiin ensin ylös erinäisiä perennoja, että saataisiin tilaa ruusutarhalle.
Aamuisia puuhiamme tarkkaili lähistöllä pitkäkorvainen salakatselija. Joko se suunnitteli seuraavaa kukka-ateriaa?
Takimmaisiksi laitettiin korkeimmat, Peace ja Queen Elisabeth, ja kun maata oli kunnostettu uudella mullalla, syyslannoksella ja kalkilla, niin sitten vaan niitä syviä kuoppia. Ruusujen jalostuskohdan tulisi jäädä jopa 15 senttiä mullan alle ja näin toimittiinkin. Nimilaput saivat jäädä toistaiseksi merkeiksi, että tiedän, mitkä ovat talvella kuolleet (nyyh), sillä en lainkaan usko, että ainakaan kaikki meillä menestyisivät. Mutta kaunista tuli!
Koska koko kukkamaa on loivaa rinnettä, päätettiin ruusualuetta korottaa taakse aseteltavien vanhojen tiilien avulla. Nyt ei multa enää valu sateellakaan pois, sillä (jatkossa huomaamaton) tiilimuuri pitää sen paikoillaan.
Tiilien asettelu on vielä vaiheessa, sade keskeytti hommat. Keskellä kukkamaata pikkuisen Mintun oma puu, pilvikirsikka, itki sadekyyneliä.
Koska angervot yläpihan penkereellä olivat kasvaneet liian isoiksi, en nähnyt keittiön ikkunasta kunnolla uutta ruusutarhaani. Ne piti kaivaa pois. Oikeastaan aika hyvä, sillä istutimme ne alapihan kukkamaan takalaitaan, ikään kuin vihreäksi aidanteeksi, jota vasten jatkossa pionit ja ruusut loistavat. Koko aluetta rajaavat takaa nurmikosta kuunlilja- ja vuorenkilpikasvusto.
Tilalle koristeomenapuun alle siirrettiin syyskaunosilmää ja muita alhaalta pois kaivettuja kasveja. Nyt on esteetön näkyvyys! Ennen tuossa kohdassa oli tosiaan kaksi samanlaista tuuheaa angervoa, kuin mikä nyt on Mustilan hortensian vieressä.
Köynnösruusun paikka oli aika hukassa, mutta lopulta se päätyi kompostialueen laitaan. Siellä sitä on ainakin helppo hoitaa ja kastella ja se näkyy jopa ikkunoista, kun osaa oikein kurkistaa. Eihän se siellä ehkä viihdy, mutta menköön nyt näin. Kolme euroa ruususta ei ole paljon.
Maisema keittiöstä…
…ja sama makuuhuoneesta, suoraan vuoteestani, pienestä ikkunasta. Ah!
Voi ruusuni, osaisinpa nyt hoitaa teitä oikein… talviturvettakin jo ostin. Toivon NIIN KOVIN, että tapaisimme ensi vuonnakin!
Miljoona ruusua Vera Teleniuksen tulkitsemana kolmenkymmenen vuoden takaa, klik.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Ei ne ruususi talvesta kuole siellä etelämpänä ollenkaan! Mutta onnea ja pitkää ikää niille kuitenkin. Kyllä silmä lepää noiden ikkunoiden takana!
Tuota talvehtimista minä eniten pelkään. Mutta keväällä selviää! Maisema on minullekin kovin rakas – lapsuuteni maisema.