Pieniä alkuja

Muistan hyvin, kuinka nuorena ollessani mummo antoi minulle isoja huonekasveja uuteen kotiin. Ihmettelin silloin, kuinka hän hennoi, eikö niiden kasvattamisessa ollut niin suuri työ, että hän itse haluaisi pitää ne jatkossakin? Mutta Senja-mummo vastasi, että ei hän välitä niistä enää, kun ei ole mitään haastetta. On paljon hauskempaa kasvattaa pientä alkua ja seurata sen varttumista. En oikein uskonut, mutta nyt olen aivan samaa mieltä.

Tässä muutamia omia pienokaisiani:

Kun hankimme Mintulle omaksi puuksi pilvikirsikan, sen juurella oli parilehtinen pieni JOKIN. Olisikohan pilvikirsikka sekin? No, se selviää sitten jokus. Nyt peukaloinen kuitenkin on tällainen: Terhakka pikkutaimi. Vailla nimeä.

 

Toissa vuonna pelastin huonosta kasvupaikasta suurimarjaisen mustaherukan, Pohjan jätin. Se siirrettiin muun marjatarhan yhteyteen, mutta kun marjat olivat niin upeita, päätin lisätä taivukkaista lajiketta. Viime kesä meni vielä alle 20 sentissä, mutta katsopa nyt! Syksyllä voinkin jo istuttaa nämä suurista ruukuistaan ihan omille kasvupaikoilleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmanneksi: Viime kesänä meille tuli tammeen ensi kertaa terhoja. Piilotin muutaman oravilta kasvimaalle, laudan alle suojaan. Keväällä poistin laudan ja olen nyt odotellut innolla, josko jotain putkahtaisi esiin. Ja niin, saanko esitellä, pikkuruinen tammenpoikanen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos kaikki menee suunnitellusti, istutan sen joskus tuonne kauas,

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

peltojen keskellä olevien kivien luo. Se alue on raivattu ihan kuin sitä varten. Kivien suojassa se saisi kasvaa kerran suureksi ja mahtavaksi tammeksi, jonka oksilla voisivat muuttolinnut levähtää ja joka kertoisi meidän jälkeemme tuleville omaa tarinaansa.

 

Mainokset
Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Pieniä alkuja

  1. Oi ihana tammi ! On teillä kyllä tilaa sille….Minä sain 5-6 vuotta sitten samanlaisen taimen ystävältä ja istutin sen etupihalle. Ensin se juroi 20 senttisenä monta vuotta, ilmeisesti kasvatti juuria ja taisteli suurten koivujen kanssa, mutta kas- nyt hän on jo metrinen ja näyttää vankalta. Minulla on myös Karjalassa keskellä metsää yksi taimi, ilmeisesti lintujen kuljettama kun en tiedä lähihehtaareilla yhdestäkään tammesta… Huomenna menen tarkastamaan, että se on saanut rauhassa kasvaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s