Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2015

Kanalassa

Kana-parat. Jotakin ne ovat säikähtäneet perin juurin, sillä kahdelle on tullut jopa sulkasato ja pelästyneen oloisia ovat muutkin. Munintakin heikkeni hetkeksi – huonoimpana päivänä vain yksi muna. Olisikohan kanahaukka lennellyt läheltä verkkokattoa? Vai kettu tai irtokoira? Olen saanut pikkuhiljaa tarhan asukkeja oppimaan … Lue loppuun

Kategoria(t): Kanala | 4 kommenttia

Yhden kesäviikon aikana, osa 2

Meillä oli koko viikon melkoinen huiske, kun vieraita tuli ja meni. Mikaelkin ehti olla pidempään, joten ihmettelimme vanhan kirkon maalauksia ja suurta kirkkovenettä ja leikimme nurmikolla ja leikkimökissä. Keräsimme kesän ensimmäisiä mansikoita ja maiskuttelimme. Kävimme markkinoilla, ruokimme kanoja pikkurengin ja … Lue loppuun

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Kommentoi

Yhden kesäviikon aikana, osa 1

Esikoinen tuli Murusensa kanssa Saksasta. Minä sain aitoa Kölnin vettä, isännän tuliaisista yksi on tässä. Se jo maisteltiin, sillä parasta ennen -päiväys oli elokuun lopussa – Saksassa olueen ei panna säilöntäaineita! Oli oikein hyvää, kun saunan jälkeen siitä osalliseksi pääsin. … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | 2 kommenttia

Ovela orava

Olen kesyttänyt kanalan väkeä kuorituilla auringonkukansiemenillä, joita ne eivät voi vastustaa. Vieraidenkin kädestä niitä tullaan popsimaan. Säilytyslaatikkona oli tällainen, klipsuilla lukittava rasia. Mutta sitten navettaan ilmestyi orava, ainakin yksi. Tietenkin se haistoi herkut ja tosiaankin, oppi hetkessä avaamaan kannen. Mitäs sitten … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Kutsumattomia vieraita

Kasvimaalta joku napsii porkkanoiden ja punajuurien lehtiä, vain tupsu jää jäljelle. Muutama syysleimukin on kokenut samaa. Kuka on asialla? Jänikset ehkä, mutta tarkempaa tietoa ei ole. Fasaanikin se voisi olla. Ainakin pienemmällä mansikkamaalla veikkaisin kutsumattomaksi vieraaksi fasaania. Jos punainen marja sattuu olemaan … Lue loppuun

Kategoria(t): Kasvimaa | Avainsanat: | Yksi kommentti

Kukkiakin löytyy

Kun viime syksynä uusin isot kukkamaat ja jaoin taimet pieniksi yksilöiksi, ne eivät olekaan nyt puuhistuneet niin upeiksi mitä voisi olettaa. Viekö sade voiman maasta? Mutta jotain sentään kukkiikin, vaikka monet matalina ja muutenkin surullisen näköisinä. Daaliapenkki näyttää tältä, hiukan … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 4 kommenttia

Viikonloppuna elokuvakulttuuria

Koko viikonloppuni kului tällä kertaa elokuvakulttuurin merkeissä, klik , kulttuuritalo Kimarassa sekä kotiseutumuseon aiheeseen liittyvässä näyttelyssä. Keuruulla on nimittäin 1900-luvun alkupuolella asustanut perhe, jonka tyttärestä tuli myöhemmin tunnettu elokuvatähti. Kuka muistaa Mirjami Kuosmasen? Nuori polvi tuskin tietää paljoakaan hänsetä, sillä taiteilijan syntymästä tuli … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Pieniä alkuja

Muistan hyvin, kuinka nuorena ollessani mummo antoi minulle isoja huonekasveja uuteen kotiin. Ihmettelin silloin, kuinka hän hennoi, eikö niiden kasvattamisessa ollut niin suuri työ, että hän itse haluaisi pitää ne jatkossakin? Mutta Senja-mummo vastasi, että ei hän välitä niistä enää, … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Taas nautittiin nuorten musisoinnista

Keuruulla järjestetään vuosittain kymmenen päivän musiikkileiri kaiken ikäisille musikanteille. Kolmisenkymmentä opettajaa panostaa pieniin ja suurempiin oppilaisiin ja esiintymisrohkeutta harjoitellaan konserteissa – sekä sooloilla että ryhminä. Viime viikolla seurasimme yhtä iltakonserttia koulun salissa ja iloitsimme vanhempien ja muiden sukulaisten rinnalla lasten upeista … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pihapiirin kaunistusta

Mietin tässä viime viikolla, että kun kesä on näin viileää ja sitten luvataan muutaman päivän hellejakso, niin sitä itsekin melkein puhkeaa kukkaan. Ainakin meille isännän kanssa tuli sellainen fiilis ja innon puuska, että pois alta! Ihan kuin kaikki tekemättömät työt … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Viikonlopun veneilytapahtuma

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Keuruulla soudettiin Kalevankierroksen 30 km:n soutuosuus, klik. Ajanotosta vastasi Timo-ystävä, jonka saimme iloksemme meille myös yövieraaksi. Monta mielenkiintoista asiaa tuli uutena tietoon, vaikkapa näistä veneistä. Ne ovat hyvin kevyitä ja kapeita erikoisveneitä, joilla en tosiaankaan kalastamaan uskaltaisi lähteä! … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti | Avainsanat: , | Kommentoi