Sain esikoiselta jouluna lahjakortin Viherlandiaan. Sateisena ja kylmänä helatorstain aattona päätimme suunnata sinne ja hankkia ainakin Antonovka-omenapuun, jota meillä ei, kasvatuksesta huolimatta, ollutkaan. Hoidin nimittäin vuosia pientä Antonovkaa ja kun se vihdoin alkoi tehdä omenoita, totesimme, että pieleen meni. En tiedä mikä puu se on, mutta ei ainakaan talviomenalajike. Hyviä omenoita sinänsä, mutta se hillo-omena jäi sitten kuitenkin puuttumaan. Eipä puutu enää!
Ennen Viherlandiaa poikkesimme matkan varrella pienemmässä puutarhamyymälässä, sillä toinen hankintalistalla pyörinyt laji oli pilvikirsikka. Voisiko mikään muu olla parempi muisto Mintun syntymästä? Mikaelilla on oma Makedonian mäntynsä, mutta prinsessalle pilvikirsikka on jo nimenä ihana. Se pärjäisi sitäpaitsi jopa kuutosvyhykkeellä asti. Taimipihalla olikin oikein upeita pieniä puita ja niin ostimme sellaisen. Juuri kun olimme lähtemässä, paikan iäkkäämpi omistaja tuli, seurattuaan sivusta, luoksemme ja totesi, että ei se sitä lajia ole, näyttäisi ihan tuohituomelta. Asia varmistettiin puhelimitse alkuperäiseltä tuottajalta, joka totesi, että ei heillä pilvikirsikkaa ole ollut edes kasvussa nykyisin. Nimilaput ovat jo heillä jotenkin sekoittuneet, että anteeksi vaan. No, pieleen meni sekin, mutta menköön. Päätin, että kyllä se tuohituomikin on ihan hyvä juttu ja kelpaa prinsessalle, niin jatkoimme matkaa Viherlandiaan. Mutta sielläpä olikin ihan oikeaa pilvikirsikkaa! Pakko ostaa, eikö? Ei voitu valita suurinta ja komeinta, kun autossa oli jo kaksi isoa tainta, parimetrisiä. Jotenkin saimme sen kuitenkin kyytiin, sillä (huoh) tuli ostettua myös ihan oikea kirsikkapuu – nimittäin pensaskirsikka Latvian matala, entisen suklaakirsikan kaveriksi. Jos taas yrittäisi, sillä sen pitäisi kestää nelosvyöhykkeellä saakka. Kunhan pärjättäisiin jäniksille!
Nyt pohdimme isännän kanssa, mihin kaikki oikein sijoitetaan. Kun keksimme sen, niin muut voimmekin istuttaa, mutta Minttu-prinsessan pilvikirsikka saa jäädä odottamaan päähenkilöä itseään.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Jotenkin sitä aina taimiostoksilla innostuu ja seuraavaksi ihmettelee miten kaiken saa mahtumaan autoon. Ja kun lopulta kotipihaan pääsee niin sitten menee multainen sormi suuhun, että mihinkä mä nää oikein meinasin mahduttaa. Tuttu tunne! 😀
Näin se tosiaan menee. Ja kun on lahjakorttikin, niin into vaan lisääntyy ja loppulasku on paljon suurempi kuin se lahja.