Näitä rappuja tuli viikon aikana ravattua edestakaisin lukemattomia kertoja, seitsemänteen kerrokseen. 132 porrasta, ylös ja alas. Hissejä toki oli, mutta kuntoa yritettiin näinkin kartuttaa, kaiken muun kunnonkohotuksen lisäksi. Olimme nimittäin Pärnussa, kylpylälomalla. Matka-Mäkelän luotettavalla kuljetuksella Keuruulta suoraan hotelliin ja takaisin lähti 33 iloista ihmistä viikon kuntokuurille. Kello soi meillä isännän kanssa aina puoli seitsemältä, sillä aamujumppa alkoi puoli kahdeksalta. Sitten ravattiin ”raviraamatun” eli hoitokortin mukaisesti milloin missäkin kerroksessa lääkärin konsultaation yhteydessä saatujen hoitosuositusten mukaisesti. Pakettiin kuului muistaakseni 19 hoitoa: itselläni vesijumppaa, jumppaa, hierontaa, porekylpyä, parafiinihoitoa, inhalaatiota ja osokeriittiä. Tuo viimeksimainittu oli suosikkini, sillä siinä paineltiin kipeisiin paikkoihin (minulle käsiin ja jalkoihin nivelrikkoa hoitamaan) kuuma muta-parafiinilevy ja sitten koko ihminen käärittiin miltei kapaloon noin vartiksi. Oli ihanaa!
Ruoka oli todella hyvää ja allasosasto porealtaineen ja erilaisine saunoineen upea. Yksi suosikkimme oli allas, jonka vesi oli 42 asteista. Siinä oli rentouttavaa vain lillua, olla ajattelematta yhtään mitään. Monesti olimme siinä ihan kahdestaan, sillä kylpylävieraat olivat päivisin vanhempaa väkeä, eikä allasosasto kaikkia kiinnostanut. Iltaisin oli vilkkaampaa, sillä uimaan tuli myös paikallisia, lapsiakin.
Suolahuoneessa istuimme kuuntelemassa hiljaisuutta, lintujen laulua ja rauhoittavaa musiikkia.
Torstai-iltana kahdeksannen kerroksen panoraamakahvilassa oli ukrainalainen pari esiintymässä. Mustalais- ja venäläistä musiikkia. Osaavia taiteilijoita, joiden konserttia oli ilo kuunnella.
Elisabetin kirkossa, joka näkyy kaukana punakattoisena hotellihuoneemme ikkunasta,
olisi ollut kuorokonsertti ja kävimme jo katsomassa kävelyreitinkin valmiiksi, mutta yhteensattumien vuoksi se jäi viimeiseltä illalta kokematta. Siispä kävelimme viime kesästä tutulla (klik) rannalla,
ihastelimme kevään ensimmäisiä kukkia, (tässä jouluruusuja)
ja lukemattomien puistojen keväisiä polkuja.
Kun vanha puu on laho ja kaadetaan, sen voi muokata lasten kiipeilypaikaksi, kuten tässä. Taisi olla krokotiili.
Maanantaina olimme bussikierroksella oppaan johdolla. Itsenäisyys on eestiläisille edelleen tuore ja hyvin tunnepitoinen asia. Niinpä mekin kuulimme tästä patsaasta, joka on Viron ensimmäisen itsenäistymisen sotasankarien muistoksi pystytetty. Se tuhottiin, mutta nuoret piilottivat irronneita osia maahan, josta niitä myöhemmin kaivettiin esiin. Tämä puoli patsaasta kertoo tarinaa sotaleskestä lapsineen. Alkuperäinen, piilosta esiin kaivettu pikkupoika on nyt museossa ja muistomerkki on rakennettu kokonaan uudelleen. Ihmiset asettavat edelleen kukkia pikkupojan käteen. Ympärillä on taisteluissa kaatuneiden nuorien sotilaiden hautoja.
Etupuolen aiheena on kuoleva sotilas. Vasemmalla oleva kotkapatsas on aikoinaan myös piilotettu maahan, mutta sitä ei etsinnöissä enää löydetty. Ehkä piilottaja oli unohtanut tarkan sijainnin – olihan aikaakin jo vierähtänyt monenmonta vuosikymmentä.
Oli jälleen virkistävä matka. Kiitos matkan järjestäjille, matkaseuralle sekä Maire-tädille, jonka hellään huomaan jätimme tomaatintaimet, kissan ja kanalan väen. Jamppa-katilla oli kyllä valtavasti asiaa kerrottavana poissaolostamme, niin hurjasti se naukui, puski ja kehräsi kotiin palattuamme.
Tuliaisiksikin ostettujen, herkullisten mustien leipien lisäksi…
…kaikkein rakkaimmat muistot jäivät näistä puistojen vanhoista puista. Niiden sammaloituneista rungoista, niiden kauniista, merituulien taivuttamista oksista.
Näkemiin, Pärnu, näkemiin Eesti. Iloitsen kanssanne siitä, että kansanne on vapaa. Tämäkin puu voisi kertoa tarinan toisenlaisesta, puutteen ja vaikeuksien täyttämästä ajasta. Mutta nyt se seisoo arvokkaana, kaikesta selvinneenä, kauniin ja salaperäisen puiston vartijana.
Piilotin kaarnan koloon pienen kiven:
Tapaamisiin.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 