On surkea sää. Räntää, tuulta, kylmää. Liian varhainen kevät lähti takaisin etelään, vei auringon mennessään. Isäntä käy taistelua lumipenkkoja vastaan.
Mieli on hiukan sekava. On niin monta asiaa kesken, monta vaikeaa asiaa. Ja moni asia pelottaa. Lähellä ja kaukana – maailmanlaajuisestikin.
Muistelen keväisiä aikoja pari vuotta taakse päin: Tuska oli suuri ja purin sitä kurtturuusupenkkiin: Leikkasin pois talventörröttäjiä vain ohuet hanskat käsissä ja tunsin pelkkää helpotusta piikkien pistellessä kankaan läpi.
Maanantaina sain onneksi yhden huolen pois yöunia häiritsemästä. Olen siitä suunnattoman helpottunut, sillä eräs, nelisenkymmentä vuotta odottamassa ollut käytännön asia, on nyt vihdoin saatettu loppuun. Tunsin lämminhenkisessä tilaisuudessa, mukavien ihmisten seurassa, voimakkaasti myös isäni läsnäolon: Hänkin olisi toiminut samalla tavalla. Häneltä jäi asia kesken, nyt se on saatettu päätökseen. Kiitos kaikille mukana olleille.
Nyt voin jatkaa pääsiäisen valmisteluja keveämmällä mielellä: Keittiössä leujuu ihana yrttien tuoksu, pulled lamb muhii siellä vielä muutaman tunnin. Talokin on siivottu, pääsiäiskoristeet paikoillaan ja pääsiäismusiikki soi sydämessä. Matteuspassion ensimmäinen osa tulee Teemalta perjantaina ja sunnuntaina loppuosa.
Mutta sitä ennen rauhotumme Keuruun kirkossa kiirastorstain iltaehtoolliselle. Niin kuin aina ennenkin.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 