Sakset esiin,

tai kuitenkin jonkinmoiset leikkausvälineet, sillä nyt on aika tehdä omenapuille kevätleikkausta. Ainakin minun mielestäni, sillä hanki kantaa aamuisin mukavasti ja sääkin on ollut aurinkoinen. Viime vuonna oltiin isännän kanssa oikein huolellisia eikä meillä sitten niin montaa oksaa tänä keväänä poistettukaan. Vain sellaisia, jotka kasvavat suoraan ylös, puun sisäpuolelle ristiin, hankaavat toisia oksia tai kaartuvat nurmikonleikkaajan silmiä uhkaamaan. Tuo viimeksimainittu on kyllä aika tärkeä juttu, meillä tärkeämpi kuin esimerkiksi niiden samalla ehkä menetettävien omenoiden kappaleluku.

Puut on siis käyty läpi ja sitä tehdessämme huomasimme ihan tuoreita nakerteluvaurioita: Isoja puita kun ei enää verkotettu talveksi.

Jonkunmoinen haavasuoja kannattaa aina tällaisiin sivellä, samoin kuin isompiin oksanleikkausjälkiin. Pullo, jossa on sutikin valmiina korkin alla, on ollut ihan kätevä käyttää.

Sisälle ei oikein huvittanut tulla, joten päätin tehdä vielä yhden kevään ikävimmistä töistä, eli kurtturuusupenkin leikkauksen. Nurmikolle, tavallisen männyn ympärille, on istutettu yli 20 vuotta sitten iso, pisaranmuotoinen  alue kurttulehtiruusuja ja niiden ulkoreunalle vuorenkilpeä nurmikkoa rajaamaan. Tätä pisaraa kutsumme liikenneympyräksi, sillä se muodostui siihen talon rakennusvuonna työmiesten autojen renkaanjäljistä. Oli kätevä kiepauttaa auto ympäri työmaalta lähdettäessä, ilman peruutteluja. Muistan aina, kun istuin matalamman osan katolla repimässä muoveja pois kattohuovista, joita isäntä sitten naulasi paikoilleen. Katselin alas ja totesin, että noinhan se pihatie tietenkin kuuluu tehdäkin! Ja siitä se sitten lähti, meidän oma liikenneympyrä, jonka keskelle silloin istutimme aluksi sen männyntaimen.

Jaa muuten, miksikö se ruusujen leikkaus on sitten niin ikävää? No piikkien vuoksi! Ne pistelevät sormia, vaikka kuinka olisi työrukkaset kädessä. Mutta nyt se on ohi, jippii!