Kaupasta tullessamme huomasimme kasvihuoneen talvisuojan pullistelevan oudosti. Äkkiä talvipeitto pois, sillä luukut haluavat avautua! Emme nimittäin ole ensimmäisen vuoden jälkeen ottaneet avausautomaatteja pois talveksi ja hyvin ovat kestäneet, toistakymmentä vuotta. Maahan laskettujen viiniköynnösten päällä oli valkoinen pakkaspeite ja sekin sai lähteä. Maa oli jo sulaa, isäntä kantoi pari ämpärillistä haaleaa vettä juuristoille. Keväällä voi helposti käydä niin, että köynnöksen silmut alkavat vaivihkaa avautua mutta kuolevatkin sitten kuivuuteen. Täytyy muistaa tarkkailla tilannetta.
Aina tässä vaiheessa huokaisen tyytyväisenä, että onneksi isäntä pesi lasit jo syksyllä. Tuntuu, että silloin siihen ei olisi aikaa, mutta paremmin sitä syksyllä on kuin keväällä! Joskus olemme pesun jälkeen levittäneet toiselle puolelle jo uuden kasvualustankin paikoilleen, mutta viimeksi ei meillä ollut mitään ylijääneitä säkkejä, joten se työ on tekemättä. Olisi vaan voinut kylvää jotain, jos se olisi ollut valmiina – vaikka tilliä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!
Mutta lumet sulavat, tintit varailevat pesäpönttöjä (auts, nekin on putsaamatta…) ja joriinipenkin kivet katselevat mahtavina aurinkoista maisemaa.
Kun Mikael oli meillä viikonloppuna, pidimme terassikauden avajaiset ja kahvittelimme iltapäivällä ulkona. Lettuja, mansikoita ja kermavaahtoa. Oli siinä kattirontillakin kissanpäivät.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 