Etsiskelin jotain uutta muffinireseptiä tulevaa Lapinmatkaa ajatellen ja päädyin tälle sivulle. Vadelmarivistöt tuottivat hyvin satoa, joten päätin, että pakasteesta riittäisi yksi rasiallinen kuppikakkuihinkin. Ohjeessa oli muuntelumahdollisuuksia, itse tein näin:
Helpot vadelmamuffinit
- 2 munaa
- 1 dl sokeria
- 1 dl maitoa
- 1 dl voisulaa (100 g)
- 2 ½ dl gluteenitonta jauhoa (meillä Pirkan)
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 dl pakastevadelmia
Vatkaa munat ja sokeri kevyesti, lisää maito, voisula ja kuivat aineet keskenään sekoitettuna. Lopuksi jäiset, murustellut vadelmat varovasti sekoittaen. Annostele paperivuokiin, reilusti puolilleen, murustele päälle vielä hiukan vadelmia. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kaksinkertaisesta annoksesta tuli 23 muhkeaa, herkullista muffinia. Päälle voisi tosiaan laittaa vaikka kermavaahtoa, mutta meille kyllä kelpaavat erinomaisesti ihan tällaisina.
Tätä ohjetta tullaan meillä käyttämään jatkossakin, sillä se sopii hyvin myös lasten kanssa leipomiseen!