Me ollaan isännän kanssa todella iloisia siitä, että rakennettiin talvikanala. Työtä riitti syksyllä monelle viikolle, aina vaan tuli uusia vastoinkäymisiä. Mutta nyt tila toimii ihan mukavasti ja ilmeisen tyytyväisiä asukkaatkin ovat olleet. Aloimme nimittäin vuoden alusta pitää kirjaa päivittäisestä munamäärästä ja tammikuun tuotos oli 165 munaa – seitsemältä kanalta. Loistavaa! Neljä viimekesän poikasta munivat aikalailla päivittäin, kolmi- ja kaksivuotiaat rouvat vähän epäsäännöllisemmin. Valaistus on päällä aamukuudesta iltayhdeksään ja satunnaisesti, kylmimpinä päivinä, on ollut myös lisälämpöä. No, eihän tässä kaikessa mitään JÄRKEÄ ole, kun ajattelee investoinnin määrää ja kaupan munien hintaa, mutta monta tunneseikkaa ja päivien piristystä eläintenhoidossa kuitenkin tulee sivutuotteena.
Nyt varmaan ajattelet, että on siinä jo liikaa munia syötäväksi. Mutta ihme kyllä, mitään ylituotantoröykkiötä ei ole toistaiseksi päässyt syntymään. Joka kerta Keuruulla käydessään nuoret vievät mennessään kotelon tai pari, ystävillekin niitä on mukava antaa tuliaiseksi tai vastalahjaksi saadusta avusta. Ekstrahyviä kun ovat! Kuvassa kuivattuja munankuoria, jotka kerään tarkoin – viimeistä murua myöten – uusiokäyttöön: Kanojen herkkukalkiksi.
Huovutusrintamalla sain valmiiksi ensimmäiset ”crocsit”. Mukavan tuntuiset, näitä täytyy neuloa lisää! Ohje oli täältä, tosin käytin vain Joki-lankaa. Kokeilen jatkossa tuota vahvennettuakin.
Miettiessäni ”Mitä tänään syötäisiin?”, tuli yks kaks mieleen rapusilakat, joita en ole muistanut valmistaa vuosiin: Ripottelin silakkafileiden päälle hiukan suolaa, taittelin voideltuun vuokaan ja lisäsin päälle kuivattua tilliä. Sekoitin ruokakerman, hiukan suolaa, sitruunapippuria ja pari ruokalusikallista tomaattipyrettä keskenään ja kippasin silakoiden päälle. Puoli tuntia 200 asteessa ja voi mikä ihana tuoksu! On NIIN hyvää kylmänäkin, vaikka leivän päällä. Slurp!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Hienosti ovat kanat munineet. Mulla on nyt jäänyt munien lasku kokonaan. Pitäis taas aloittaa. Kyllä se on tosi, että kananmunat saa halvemmalla kaupasta, mutta on ne ihan eri luokkaa hakea omasta kanalasta 🙂 Kyllä niitä on kiva antaa ystäville ja tutuille viemisiksi eli ei niitä kyllä pilaantumaan pääse.
Juuri niin! Ja makukin on mahtava.
Minäkin pidin viime kesänä kirjaa kanojen muninnasta. Mielenkiintoista, miten syksyä kohden muninta hiipui, kiva verrata nyt tulevana kesänä. Ja parasta, tiedät mitä syöt, kun olet itse kanat hoitanut ja ruokkinut.
Niin, kanat rauhoittuvat ”talvilepoon” ja sulkasatoon. Ainakin ne onnelliset ja vapaat kanat!
Ehkäpä kanalanne ei ole taloudellisesti järkevä, mutta tuottaa niin paljon lisäarvoa, että on mittaamattoman arvokasta. Jopa me blogiystävät olemme hurmokissa kanalaanne. Kiitos!
Kiitos, Nettimartta! Kyllä tuo kananpito tosiaan on hyvää terapiaa, kanaterapiaa.