Sää on edelleen ollut niin lauhaa, että päätimme isännän kanssa tehdä kanatarhan kattorempan jo nyt eikä vasta ensi keväänä. Koska tarhan asukkaat ovat tähän saakka olleet vain kesäkanoja, kattokin on ollut aikalailla kesäistä laatua eli vain iso, vanha rastasverkko. Pääasia kuitenkin, että haukka ei ole päässyt vierailulle eikä harakaoistkaan ole niin väliksi.
Tarvikkeet katon korjaukseen ovat olleet jo odottamassa ja nyt isäntä innostui naapurin Arvon avustuksella muutostöihin. 
Hiukan miettimistä aiheutti vain se, miten tehdään ikkunan kohdalla, että se varmasti mahtuu aukeamaan – tarhan korkeus on nimittäin matalampi. Mutta sekin pulma ratkaistiin ja nyt on metalliverkko tukevasti paikoillaan. Tukikeppien väleihin voi ruuvata vielä muutaman orren, saavat sitten kesällä lennähdellä kuka minnekin sulkiaan sukimaan. Kanajumppaa!
Kalle seurasi koko ajan terävänä muutostöitä. Saneli kai tekijöille ohjeita.
Lämpö on eristyksien jälkeen pysynyt sisällä mukavasti noin viidessä asteessa, joten sähköpatteri saa rauhassa odotella kunnollisen talven tuloa.
Tänään siivoilin navetalla ja vein ikkunaan kivan kranssin, joka toimii kolmella patterilla.
Kaikki rouvat ovat niin ahkeria ja iloisia, Kalle valppaana johtajana. Kun avasin munaluukun tänään pesien ulkopuolelta ja otin tätä kuvaa…
…pyyhälsi Kalle sisäpuolelta, toisesta karsinasta, vauhdilla kiroilemaan salamavalon välkettä. Hetkessä sen kiukkuinen naama (ja nokka) kurkisti minua pesästä – isäntä itse halusi tulla ihan paikan päälle tutkimaan normaalista poikkeavan tilanteen. Ja sitten sadattelua: ”Menetkös siitä häiritsemästä, täällä ei käytetä valoja! Etkö muka tiedä, että munapesissä on oltava hämärää! Johan nyt on kumma!” Vaan minua onnetonta alkoi naurattaa sen toimet niin kovasti, että vallan unohdin ottaa tilanteesta kuvaa. Vai olikohan se niin, että en uskaltanut enää enempää häiritä…
Mutta sitten se suuri salaisuus: Vaikka Kalle onkin ruokailussa yleensä herrasmies, eli kutsuu rouvat pöytään ja syö itse vasta sitten, niin kuorittuja auringonkukan siemeniä sekään ei voi vastustaa. Ihan muina kukkoina se tulee kädestäni niitä nokkimaan, eikä kerro muille mitään, elleivät ne huomaa. Yleensä kyllä huomaavat, mutta onhan se hauska tietää, että Kallellakin on joku heikkous. Voin joskus käyttää sitä tietoa hyväkseni… Hih!
Mukavaa joulun odotusta vaan rakkaalle kanalan väelle: joulukuusi on jo odottamassa, kiinnityskoukkukin valmiina. Ja tämä pullakukko.
Kunhan Mikael tulee, sinne saapuu ihan oikea joulu. Ja takuulla tekin, ihanat lukijani, pääsette kuvakierrokselle mukaan!
Kuvakierrosta odotellessa…
🙂