Kanaluvat kunnossa!

Meidän kotkottajat on sitten virallisesti rekisteröity myös talvikanoiksi. Aiemmin olin ilmoittanut Eviralle, että pidämme vain kesäkanoja, mutta tilannehan on nyt muuttunut.

Oikein yllätyin, miten nopeasti vastaus tuli. Vain viikonloppu oman ilmoitukseni ja tämän vastauksen välillä.

Ainakin kaksi juhannuksena kuoriutuneista poikasista on alkanut munia. Voi olla, että muutkin, mutta kaksi pientä munaa on kerrallaan pesissä toistaiseksi ollut. Tässä kuvassa on vertailukohtana myös ahkeran Siiri-rouvan muna, rouvan, joka on jo yli kaksivuotias. Ne on helppo tunnistaa väristään ja siksi tiedänkin, että uudet nuorikot ovat Siirin ja Kallen lapsia.

Ajattelin syksyllä, että päivittäisistä kanalareissuista muodostuisi rasite talviaikaan, mutta eipä se niin mennytkään. Päinvastoin, kanalaan on oikein mukava lähteä käymään: On ihanaa, kun kaikki seitsemän kanaa ovat nyt sopuisia – aiemminhan jopa kukko jahtasi nuoremmat pois ruokakupilta. Jouduin silloin panemaan vedet ja ruuat kahteen paikkaan – nyt tilanne, muninnan alettua, on toinen. Kukon lempivaimokin on tainnut vaihtua vanhasta rouvasta nuorempaan, heh heh.

Kun rakensimme vesiastialle korkean hyllyn, siitä tuli muutenkin mieluinen oleskelupaikka. Ruokkijan saapuessa kaikki kiiruhtavat sinne odottamaan, josko antaisin vähän kuorittuja auringonkukansiemeniä. Siinä sitten kesyyntyvät mukavasti. On mieltä lämmittävää, kun lasioven takana minua aina odottaa Kallen lisäksi seitsemän muuta uteliasta ja touhukasta silmäparia. Lemmikkejä, jotka tekevät kaikkensa maksaakseen hyvästä hoidosta – munimalla.

Eivät ne onneksi tiedä, että luomumunista ei kaupassakaan paljoa tarvitse nykyisin maksaa.  Alle kaksi euroa näkyi kuuden munan rasia olevan. Surullista, kun ajattelee heitä, jotka ovat investoineet paljon nykyisten vaatimusten mukaisiin tuotantokanaloihin!

Muuten, noista nimistä. Kerroin jo toissavuonna, että Kalle on kukon nimenä siksi, että mummoni eno oli nimeltään Kalle ja aikamoinen hulivili, klik. Häneltä riitti rakkautta useammallekin naisihmiselle ja lapsia syntyi sitä mukaa. Nyt, kun samat kanat ovat jatkossakin meillä kesät ja talvet, ajattelin aloittaa nimeämisen alusta uudelleen loogisesti siten, että kukko on tietenkin Kalle, mutta Siiri, jonka munista nuorikot on haudottu,  joutuu muuttamaan nimensä Karoliinaksi. Karoliina nääs oli yksi oikean Kallen avovaimoista ja heidän lastensa nimet olivat Siiri ja Saimi. Nuorikoista kaksi nimetään nyt siis näiden tyttärien mukaan:

Eno-Kallen tyttäret Siiri ja Saimi

Yksi tyttäristä, Riikka-nimisen naisen kanssa, on Alli, jonka minäkin olen tavannut muutaman kerran ja joka ehkä vieläkin elää Amerikassa. Kolmas nuorikko olkoon siis Alli (oli myös yhden kesähoidokin nimenä aiemmin).

Viimeinen nimi tulee oikean Allin siskolta, Lahjalta. Lahja sopii tässä tapauksesa kananimeksi sikälikin hienosti, että luulimme koko ajan yhtä suurikokoista poikasta kukoksi, mutta ikään kuin lahjaksi se osoittautui lopulta kanaksi. On yhtä roteva kuin äitinsä, näyttäisi olevan myös yhtä hyvä munimaan!

Siispä kanalassa ahkeroivat Kallen lisäksi neloset Siiri, Saimi, Alli ja Lahja sekä äitinsä Karoliina ja vanhemmat, eri sukua olevat kolmivuotiaat rouvat Pilkku-Lotta ja Mikaelin nimeämä Maijukka. Mitenkähän ne saisi liitettyä luontevasti perheeseen, hmmm…  Olisivatko syytinkiläisiä? Tai piikoja? Vai peräti Kallen salarakkaita? Löytyykö muita ehdotuksia?

Jos harkitset kesäkanojen ottamista, niin Eviran ohjeita löydät täältä, klik.

Lopuksi tuore kuva tältä päivältä: Sää on hellinyt kanalan väkeä ja ulkonakin voi vielä touhuilla. Huomatkaa Pilkku-Lotan upea, pilkullinen, uusi puku! Nyt tarkenee!