Viikonloppuna meillä oli jälleen vilskettä: Mikael ja Minttu pitivät siitä huolen. Juhlittiin Mikaelin varhaistettuja 4-vuotis-synttäreitä ja äiti halusi panna maaliskuun näyttelyyn muutaman grafiikantyön alulle.
Meille vanhoille ei tietenkään mikään muu ole niin mieluista kuin lastenlasten hoito. Kuin tilauksesta satoi myös sen verran lunta, että Mikael pääsi papan kanssa oikeisiin hommiin.
Koska Minttu veteli sikeitä suurimman osan päivästä joko sisällä…
…tai ulkona näissä enon retro-vaunuissa…
…mummilla oli hyvin aikaa puuhastella hellan ääressä tai Mikaelin kanssa.
Pappa hoiti pikkurengin ulkoilupuolen. Navetan vintissä istuttiin vanhassa reessä joulupukkia leikkimässä ja leikkimökissä herkuteltiin vasta paistetuilla, Mikaelin leipomilla pipareilla. Joulunaluspuuhia siitä parhaasta päästä!
Äiti sen sijaan levitti kaikki taidevälineensä pihapiirin laidalla olevaan Aira-mummon talon keittiöön.
Tunnen usein voimakaana vanhempieni läsnäolon siellä käydessäni, vaikka molemmat ovatkin jo meidät jättäneet. Ja kuinka ollakaan, kun tytär lähti myöhään perjantai-iltana sieltä takaisin meille, tapahtui kummia: Sisä-eteisen katossa oleva tuulikello alkoi itsestään soida! Kyllä siinä varmaan kuuntelija hätkähti, ennen kuin kipin kapin pääsi talosta ulos. Mietimme, että vintin ovi oli varmaan jotenkin auennut ja läpiveto sai tuulenvireen aikaan. Mutta ei, kiinni oli, isäntä kävi vielä saunan jälkeen asian tarkistamassa. Tytär kertoi, että hän tunsi kilinän kanssa samalla kylmän henkäyksen… huu…
Taisi sittenkin olla Aira-mummo, joka halusi onnitella gradun valmistumisesta. Vai muutenko vaan ilmoitti katselevansa meidän puuhiamme? Voihan tuolle tapahtumalle taas yrittää vääntää rautalangasta kunnon selitystä, mutta minusta nämä ”kunnottomat” selitykset ovat paljon mukavampia!
P.s. Jos olet uusi lukija, voit halutessasi katsoa lisää taloon liittyviä kummitustarinoita sivun oikeassa reunassa olevasta ”Aaveita ja kummituksia” -osiosta.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 