Näin mainostettiin joku vuosi sitten omien ideoiden pohjalta toteutettuja pintaremontteja. Meillä ei remontoitu, mutta ideoita kyllä pulppusi saavikaupalla.
Perjantaina huomasin Taloustalon pihassa lumipeitteiset, myymättä jääneet kanervat. Mitään hintalappua niissä ei ollut, joten kassalle tullessani kysäisin, mitä nämä loppuerät mahtavat maksaa. Ei kuulemma mitään! Voisin ottaa mukaan ihan niin monta kuin haluan. No, otin kaksi laatikkoa eli 16 kanervaa. Jee!
Kotona tuli mieleen ulkovarastossa vuosikymmeniä lojunut vanha, puinen ja korkeajalkanen pesusoikko. Se oli 65 vuotta sitten tehty pienelle vauvalle, arvaatte varmaan kenelle. Värikin on marjapuuronpunainen. Ja siitä se sitten lähti! Vanteiden kanssa oli hiukan ongelmia, mutta saimme kuitenkin isännän kanssa sen tukevasti kuistille. Pohjalle leivinpaperia suojaksi, sitten korotukseksi pahvilaatikko nurin päin ja lopuksi monta, monta kanervaa. Kerrankin oli, mistä ottaa! Hiukan hopeakuusen oksia ja muuta käkkyrää…
lopuksi valorinksu.
Ihana! Ensi kesänä täytyy kunnostaa tämä astia ulkopuolelta. Ja sittenhän siihen voikin asetella kesäkukkia… Voi minua onnellista. Lapsellisen onnellista.
Pihalta raivailtiin viimeisiä tavaroita talvisuojaan. Vanha lantakärry,
kesäiltojen suosikkipaikalta (klik),
pääsi suurien pihakuusien alle.
Katseenvangitsijana sielläkin! Kaunista, kaunista. Mielestäni ihan jouluistakin. Tontutkin varmaan huomaavat sen ohikulkiessaan.
Kaikki näyttää lumen tultua niin rauhalliselta. Lantakärryä katsellessa tulee väkisinkin mieleen, että onkohan meillä aika pysähtynyt?
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
On, todella kaunista on!
Oikein harmittaa, että tuo kaunis saavi on ollut tavallaan piilossa 50 vuotta. Olen sen toki nähnyt montakin kertaa, mutta kun ei vaan hoksaa!