Ystäväni on todellinen kukkaihminen

Minulla on talouskouluajalta säilynyt ystävyyssuhde kämppäkaveriini. Ajalta kauan sitten, keväästä 1969. Tapaamme muutaman kerran vuodessa mutta soittelemme sitäkin useammin, ainakin viikottain. Toissakeväänä ihmettelin hänen luonaan taimia, jotka terhakoina kasvoivat purkeissaan. Purkkeja oli yli 200  – kaikkialla, minne vain luonnonvaloa kodissa riitti. Ja kesällä pihasta sai etsimällä etsiä kukkimatonta kohtaa. Voi mikä kastelu-urakka! Mutta kaunista oli.

Tämä kesä oli jälleen kuuma ja kastelua riitti. Kastelua, mutta myös peittelemistä ja kymmenien ruukkujen sisälle kantamista, sillä talo on hyvin hallanaralla paikalla. Syksy oli jo pitkällä tavatessamme lettukestien (nam, perinne!) merkeissä – enin kukkaloisto oli hiipumassa. Mutta mitä sanotte näistä avokuistin lähes metrisistä verenpisaroista! Ihan älyttömän upeita, vuosien vanhoja.

20140910_183213

Innoissani otin mukaan pienen oksan, josta nyt haaveissani kasvattelen jotain samantapaista – tietäen kuitenkin, että tuohon ihanuuteen energiani ei tule riittämään.

20140910_183222

Terveiset ystäväpariskunnalle Saarijärven Hoikankylälle.  Anja, sinä olet todellinen kukkaihminen!

 

Mainokset
Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s