Tänä kesänä viinirypäleitä tuli runsaasti. Miltei kaikki on jo popsittu, vain jokunen terttu on jäljellä.
Keväällä tein hiukan muutoksia kasvihuoneeseen ja vein isännän nikkaroimalle tasolle tuolin, jolla taisin kerran kahvimukin kanssa jopa istuakin.
Kahvittelun sijaan tuolilla istuen oli helppo kerätä takimmaisia minitomaatteja, joten kyllä se retroesine käytössä oli. Mutta pari viikkoa sitten tapahtui kamalia:
Istuin jälleen tuolillani ja kurkotin niitä tomaatteja, jotka tyhmästi olin istuttanut perimmäiseen nurkkaan. Silloin putkijalka lipsahti laudanrakoon, tuoli kaatui ja sukelsin päistikkaa tomaattien sekaan kyljelleni alas multapetiin. Eikä siinä kaikki: Pukkasin ohimollani alimmaisen lasilevyn ulos niin, että se hajosi. Siitä taas seursi, että ylempi lasilevykin putosi alas – ei onneksi päähäni tai kaulalle, huh… Noustessani ylös kokeilin heti ohimoa: Kuinka kamala haava siellä on? Ja vertahan toki tulee lirisemällä? (Kuva on lavastettu, lasit on nostettu jo päätyseinälle.)
Mutta ihmeekseni mitään ei tapahtunut. Kasvoissa ei ollut naarmun naarmua, vain mustelma käsivarressa seuraavana päivänä muistutti tapahtumasta. Tukikehikkokaan ei vaurioitunut ja lasihan oli helppo uusia. Minulla on kyllä aihetta suurensuureen kiitokseen – tuonne yläkertaan!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Hurja juttu! Onneksi ei käynyt isommin.
Aikalailla kauhistuin…
Olipas sinulla onnea onnettomuudessa ja hyvä niin.
Tosiaankin!
Ihmettelen myös, miksi olen istuttanut tomaatteja kasvihuoneen perimmäisiin nurkkiin, toivottoman hankalasti keräämisen kannalta. No, sillä tavoin sain mahtumaan yhden tai kaksi tainta enemmän. Mutta en kyllä ensi vuonna,,, Onneksi ei sinulle käynyt pahemmin!
Just niin! Lautalattia muka muutti tilannetta paremmaksi meillä mutta eihän se niin ollut. Meni vaan hankalammaksi! Ensi vuonna panen siihen kurkkuja, joita kuitenkin on kerättävä harvemmin!