Esikoisen kesäloma kesti reilut kolme viikkoa. Siitä ajasta olimme osan Pärnussa, joten kotimiehen työt kasteluineen ja muine hommineen olivat tutuissa käsissä. Hyvin kaikki olikin sujunut ja meitä odotti palattuamme monta iloista yllätystä. Vaikkapa omatekoinen tippakasteluletku, jolla vattumaiden vedensaanti tuli nopsaan hoidettua. Mökkisaunan savupiipun suojapelti oli ruostunut rikki, nyt tilalle oli hitsattu aivan uusi suojus. Lasikuistin lattia oli uusittu ylijääneistä laminaatinpaloista ja muistatteko tämän kuvan…
…nyt samassa paikassa näyttää tältä:
Kaikki puut eivät mahtuneet kehikkoon, osa on pinottu erikseen. Aikamoinen urakka!
Hauskin yllätys oli kuitenkin tuomimajan mietiskelypaikalla, jossa istuskelimme yhdessä viimeisen illan ennen Viron lomaa. Oli puhetta pienestä pöydästä ja siitä, miten siihen olisi mukava laskea silloin kädessä olleet aroniaviinilasit. Ja mitä sitten tapahtui? Esikoinen oli ajatellut blogiakin ja ottanut minulle valmiiksi kuvat työvaiheistaan.
Ensin oli vanha, kulunut filmivaneripala, joka oli ruuvattu puupöllin päälle.
Äidin ehtymättömistä varastoista löytyi koristekiviä, joista sommiteltiin alustavat kuviot pöydälle.
Sitten Rautiasta haettiin tällaista ainetta…
…tehtiin seos…
…ja levitettiin pöytätasolle. Koristekivet upotettiin paikoilleen.
Nyt on helppo huomata tasaiset, mustista kivistä asetellut lasien paikat valkoisten möykkykivien joukossa. Kätevää, vai mitä? Insinöörin suunnittelua, sitähän se.
Kesäloma on nyt ohi, mutta työkiireet kotipuolessa näyttävät vain jatkuvan: Ystävän vanha mönkijä löysi meiltä uuden kodin ja työpaikan – sen kanssa näyttää viikonloppuisin aika kuluvan siivillä.
Polttopuupinot sen kun kasvavat ja me vanhat olemme enemmän kuin iloisia ja kiitollisia.
