Vihdoin valmista!

Hoh hoijaa, kyllä oli urakka. Tulotien varren kukkapenkki on jotain 25 metriä pitkä ja yli metrin leveä. Alapihalla on soikio, jonka pituus ehkä 12 metriä ja leveys noin viisi. Että kukkamaita ne mielestäni ovat, ei kukkapenkkejä! Ja kun miltei jokainen laji nostetaan paakussa, perataan aivan alkutekijöihinsä ja sitten istutetaan tarkoin mietittyyn uuteen paikkaan, niin kuntojumpastahan se menee helpostikin. Kahdeksasta kymmeneen tuntiin päivässä. Mutta ei tätä tekisi, ellei siitä tykkäisi, että ei valituksia!

Suuri määrä rikkaruohojen valtaamia tupsuja meni kompostiin ja osa peratuista lähti tutuille. Mutta nyt voimme isännän kanssa olla tyytyväisiä – lämmintäkin kuulemma riittää ja kasvit ehtivät juurtua uusiin paikkoihinsa.

Tulotien varren kukkamaassa on kaksi mongolianvaahteraa, valopylväiden luona kussakin kaksi hanhikkia mutta kaikki muu sitten perennoja. Kuvassa näkyy vielä kääpiövuorimänty, joka sai tänään lähtökäskyn.

Vuorimännyn tilalle istutin tarha-alpia. Edessä on näkyvissä osa isosta kivestä, jonka ympärille kokosin vähän tilataidetta ikivanhoista, sammaloituneista sementtiputkien paloista. Niissä on kasvamassa myös kivikkokasvia, nimi on tietenkin mielestä hukassa…

Tilasin keväällä sinistä leimukukkaa ja ilokseni pikkiriikkiset taimet kasvoivat hyvin ja näyttivät kukkavärinsäkin. Taaempana hiukan punertavampaa lajia. Onkohan tuo sininen talvenarka? Onko kellään kokemusta?

Tarhajuoru on kukkinut koko kesän ja jatkaa yhä vaan. Voi, kunpa sekin selviäisi talvesta!

Alapihalta poistimme ihan ensimmäiseksi vielä tässä kuvassa näkyvän, laajalle levinneen ja kaatuvan kultapallon. Se siirrettiin ihan muualle, jokainen juurenpalakin.

Liiat kukat pääsivät vielä viimeisen kerran näytille:

Lopputulos näyttää tältä, tykkään! Eipä siellä paljon väriä nyt ole, suuren operaation jäljeltä. Mutta ensi kesänä, sitten nautitaan!

Tälle alueelle ei tarvinnut tehdä mitään, ei nyt, eikä jatkossakaan. Tukeva, kunnollinen juurimatto pitää orapihlajien vesat poissa. Kaunista, varsinkin nuo marjat! Ja Anja siellä Tuusulassa, kiitos kastelukannusta. Sen paikka on nyt tuossa, kaverien keskellä. Maksaruohoja ja mehitähtiä kasvava peltiastia on ruostunut pohjasta puhki, onneksi, ja nurin oleva pieni ämpäri oli kerran Amsterdamin keväässä tupaten täynnä viidestäkymmenestä tulppaanista, jotka sain syntymäpäivän kunniaksi isännältä. Kun  hotellihuoneesta ei löytynyt maljakkoa, piti ostaa leikkisanko. Voi noitakin aikoja, viisitoista vuotta sitten… Muisto muiden joukossa.

Kasvimaalta on jo kerätty sipulit, salaatit, perunat ja herneet. Perunoiden tilalle on tehty kohopenkit,

…joissa mansikkakangas odottaa näitä rönsytaimia, jotka viilipurkeissaan ovat ehtineet kehittää napakat juuret.

Suurempi, viime syksynä ja tänä keväänä perustettu  mansikkamaa puolestaan odottaa rönsypurkkien poiston lisäksi kaikkien rönsyjenkin poistoa, jokunen taimi näyttää puuttuvan sieltäkin. Keräsin kesällä kaiki kukka-aiheet pois – kasvu on ollut voimakasta.

Osa kesäkukista on ehtinyt kukkia ja varret maatuvat jo kompostissa. Mutta nämä zinniat, voi näitä ihania! On ollut varaa otttaa maljakkoonkin, niin runsaasti niitä on.

Mutta kaikkien kukkamaiden kuningatar on uusi joriinipenkkini. Oi voi, tykkään niin! Mielessä on jo ensi kesän istutuspaikat – tumma on suurin ja se on pantava taaemmas. Yksinkertaiset punaiset taidan ottaa muualle, lisäksi on sitten kerrottua punaista ja ihanaa keltaista.

Kiitos niistä ja terveiset Pennalaan, Karkkilaan ja Toivakkaan! Jospa jostain saisin joskus vaihdokkina joukkoon jotain vaaleampaa, niin tummatkin erottuisivat vielä upeammin. Mutta hyvä näinkin!

 

Advertisement