Helpotusta helleleivontaan

Olen niin uponnut gluteenittomaan leipomiseen, että aivan unohdin valmiit pakastetaikinat. Niitä kun ei taida saada gluteenittomina, vai saako? Joka tapauksessa Anneli-ystävän luona saimme naminami puolukkapiirakkaa, joka hölmistyksekseni oli tehty kaupan pakastetaikinasta, tästä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päällä oli puolukoita ja vaniljarahka, johon oli lisätty yksi muna. Voiko kätevämpää enää olla? Seuraavalla kauppareissulla meikä sitten haki piirakkapohjan ja vaniljarahkan valmiiksi ja sunnuntaiaamuna, kun gluteenittomia perheenjäseniä ei ollut paikalla, painelin taikinan vuokaan. Ei tiskiä, ei muutakaan työtä ja hetkessä oli leipomus valmiina. Esikoinen ihasteli, että saako sitä heti maistaa ja sitä vartenhan se oli tehtykin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä juttu on tietenkin monille teistä lukijoista ihan tuttua, mutta itse en ollut moneen vuoteen katsonut kaupan pakastealtaita ”sillä silmällä”. Olipas helppoa! Kiitos, Anneli, aina sitä jotain niksiä tarttuu mukaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten hauska heräteostos: Mikaelin iloksi löysin pienen mutta kuitenkin ihan oikean kakkuvuuan ja tein muutama viikko sitten leikkimökin mehukesteihin pienen, gluteenittoman tiikerikakun, josta pikkumies on usein puhunut. Arvaatte vaan, että renkipoika oli iloinen kaataessaan mehua leikkikuppeihin ja me kaikki paikallaolijat ahtauduimme kakkua maistelemaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERASiinä se sitten syötiinkin, koko kakku. Ja kivaa oli!

Mainokset
Kategoria(t): Kokataan - Makeat leivonnaiset Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s