Kukko kadoksissa

Voi hyvät hyssykät että äsken säikähdin! Kävin kanalassa iltakäynnillä ja kukko oli kadonnut. Etsin kanatarhasta puskien alta ja laskin moneen kertaan sisältä pääluvun, mutta yhtäkaikki: Kalle Kakkonen oli hävinnyt. Muutenkin on ollut hämminkiä, sillä Alli-rouva päätti viikolla alkaa viedä nelosensa orrelle yöksi ja siitähän seurasi viimevuonnakin vastaavassa tilanteessa aluksi pelkkää harmia. Muut rouvat  eivät halunneet  lähistölle pikkutipuja ja ne reppanat olivat ihan hukassa aikuisten käytöksestä. Vielä nyt emo huolehtii pienistä ja kerää yöksi siipiensä suojaan, mutta parin viikon kuluttua sekin vierottaa lapsensa. Mutta missä oli Kalle?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vihdoin päähäni pälkähti yksi paikka, mistä en ollut katsonut: Munintapesä. Ja siellä Kalle kökötti tuuhea pyrstö mytyssä. No johan on kumma. MIKSI? Miten kukon tuli mieleen mennä piiloon pesään? Ei ainakaan munimaan.

Pohtimisen jälkeen päättelin, että se oli ilmeisesti diplomaattisesti poistunut näyttämöltä silloin kun rouvat ovat alkaneet keskenään riidellä Allin ja poikasten vuoksi. Mekkala on varmaankin ollut melkoinen, kun kaikki ovat yrittäneet löytää parhaita orsipaikkoja (niitä todentotta on riittävästi, yksi oli jopa tyhjillään) ja tönineet Allia lapsineen sivummalle. On meillä vaan hieno herrasmies-kukko!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, onhan siinä toki se toinenkin vaihtoehto: Jos Kalle olikin puuttunut rähinään ja saanut rouvilta häädön! Jos se pakotettiin ”akkojen huoneeseen”, vähän niinkuin hame päälle…

20140623_164405

Niin tai näin, mutta mitä tapahtui, kun Kalle löytyi? Nostin sen tietenkin orrelle, jolloin arka Siiri  pinkaisi pihalle Saimi perässään. Seuraavaksi lähti Kalle ja isin jälkeen neloset, joten Alli-äidinkin oli vaivauduttava yöpuultaan ulos. Vain neljä rouvaa jäi rauhallisesti varaamilleen unipaikoille. Viisaita olivatkin, sillä nyt koko show valitettavasti alkoi alusta.

Mutta sitä en jäänyt enää navetan ikkunasta katselemaan, vaan lähdin oman, sopuisan isäntäni viereen yöpuulle. Selvitelkööt kanat välinsä ihan vaan keskenään.

Mainokset
Kategoria(t): Kanala Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Kukko kadoksissa

  1. Rouva Hyrskyn Myrskyn sanoo:

    Voi Kalle parka, ei ole helppoa olla kanalauman kukkona;)

  2. Nettimartta sanoo:

    Hih hih, kyllä sulla on hauska eläinsirkus.

  3. No voi hyvät hyssykät, mitä menoa! Sieluni silmillä katselin tilannetta ja kyllä minua aika lailla nauratti.

  4. sylvi sanoo:

    No olipa kanalassa tramatiikkaa. Vähemmästäkin sitä huolestuu kun kukko häviää…
    Kiva oli lukea kertomustasi kirjoitit niin elävästi.
    Kiittti postauksesta.

  5. Leila sanoo:

    Hienosti päättelit asiaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s