Maanantaina, kesäisen lämpimänä päivänä, oli naapuritilalla kaunis hetki: Kylvön siunaaminen. Vuosi sitten tapahtuma oli järjestetty museonmäellä, mutta nyt Keuruun eläkkeensaajat ry oli saanut tilaisuudelle mahtavat puitteet.
Pelto laski kohti kirkkaana välkkyvää järveä, käki kukkui ja peipposen viserrys kaikui rantakoivusta. Jarmo-isäntä kävi soittamassa vanhaa vellikelloa ja näin tilaisuus sai arvokkaan alun.
Musiikkia, kuoro, suvivirsi ja papin puhe.
Vanhassa vakassa olleen viljan siunaus…
…ja siunatun viljan kylvö.
Herkkää ja kaunista.
Seisoessani siinä, mullalta tuoksuvan pellon laidalla, tunsin voimakkaasti tilan edesmenneen isännän läsnäolon. Hänen, mutta myös oman isäni, joka varmasti olisi ollut mukana, jos vielä olisi elossa ollut. Molemmat ahkeroivat aikoinaan naapuritilojen kevätkylvöjä, korjasivat satoa ja rakensivat isänmaata. Viljaa toivottiin leiväksi itselle, siemeneksi tulevalle vuodelle ja myös puutteessa oleville annettavaksi. Tästä muistutti pappi, joka mainitsi puheessaan Suomen varmuusvarastojen vähentämisen entisestä – vuodesta nyt vain puoleksi vuodeksi. Surullisen lyhytnäköistä, sanon minäkin.
Mutta nyt siunattiin Pekkalan, Keuruun, Suomen ja koko maailman viljaa ja kylvöjä. Toivotaan, että se riittää sadon varmistamiseksi.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Voi kun ihana tilaisuus. Tippa tuli silmään niin liikutuin kun tätä luin. Että näin vielä jossain siunataan kun muuten kuuluu vaan että poistetaan kaikki pyhä, eikä uskota Jumalaan ja hänen hyviin tekoihinsa. Kiitos sinulle tästä postauksesta. Taivaan Isän siunausta koko suomenmaalle.
Kiitos! Tätä tapaa on tosiaan viritelty eri puolilla Suomea, Keuruullakin se on ollut jo parikymmentä vuotta. Nyt kuitenkin tietääkseni täällä ensimmäisen kerran ihan maatilalla. Oli kyllä hienoa olla mukana.