Pikkurengin työviikko

 

Kun Mikael jäi meille pääsiäisen jälkeen vielä viikoksi, hommia riitti. Ja kaunista säätä!

Kalastusta…

…kanojen ruokkimista…

… ja munien keruuta.

Nurmikon kylvöä kaadettujen koivujen tilalle…

…ja muurahaispesän ihmettelyä. Paikalla käytiin monta kertaa päivässä ja pappa kuskasi vanhoista laudoista sinne lopulta oikein tutkimusaseman, että paremmin näki varoa saappaisiin kiipeäviä muura-muurahaisia, jotka ahersivat aina ahkerasti Mikaelin laulun tahdissa.

Pikkurenki oli istuttanut syksyllä tulppaaneja leikkimökin taakse ja nyt ne alkoivat kasvaa. Kun teki kivireunuksen, kukaan ei vahingossa tallaisi pienien alkujen päälle…

…paitsi kissa-rontti! Hus pois!

No, papan tekemä käpylammas sai kuitenkin laiduntaa aitauksessa.

Leivottiin pullaa…

…traktoripullakin. Nam!

Sitten vietiin linnuille pesäaineiksi Jamppa-kissan talviturkista kevään mittaan harjatut karvat.

Olihan aikaa toki leikeillekin…

…ja liikunnalle. Juostiin uusilla lenkkareilla urheilukentällä…

…ja pururadalla.

Siivoiltiin mökkirantaa kesäkuntoon leikkien lomassa.

Uudet renkipojan työhanskat olivat tärkeät!

Vielä löytyi purosta jäätäkin.

Aira-mummon krookukset kukkivat nurmikolla menneitten aikojen muistoksi. Niitä ihailtiin ja varottiin tallaamasta. Peipposen laulu oli Mikaelin mielestä mummon tervehdys.

Eräänä iltana, kun olimme jälleen jutelleet vanhemmistani, pikkumies alkoi kirjoittaa tarinoita…

…paljon tarinoita.

Tässä yksi niistä. Mikael ”luki” sen minulle:

”Aira-mummo ja Erkki-pappa olivat sukua. Mutta sitten ne kuolivat ja nyt ne eivät enää ole sukua. Erkki-pappa ja Aira-mummo elivät vähän aikaa vielä eikä me nähty niitä ja sitten olivat niin kuolleita. Ja nyt ne ovat taivaassa ja ne näkevät minut sieltä. Eikä sitten muuta.”

 Veteraanipäivänä oli tosiaankin aihetta nostaa lippu salkoon. Aira-mummon ja Erkki-papan kunniaksi. Ja kaikkien muidenkin veteraanien.

Miten kolmivuotias voikaan olla noin suloinen!