Viimeinen sotilasvala Keuruulla

Keuruun varuskunta loppuu tänä vuonna. Viimeinen sotilasvala vannottiin Ampialassa, Herpmanin poikien muistomerkillä. Keitä olivat Herpmanin pojat ja miksi heille on rakennettu muistomerkki, jonka kuvan löydät täältä?

Ison Vihan aikaan kirkkoherra Herpmanin kolme poikaa ”johtivat Keuruun miesten sissitoimintaa kotiseutunsa suojaamiseksi miehittäjän julmuuksia vastaan”, kuten esikuntapäällikkö Taneli Uosukainen lehdessä kertoo.  Ja jatkaa: ”Erityisesti vuonna 1714 käyty taistelu Ketveleen kannakselle rakennetun kaivantoesteen ja murrosteen sekä linnoitetun aseman suojassa on malliesimerkki aikansa pioneeritoiminnan käytöstä taistelun tukemiseen”. (Varuskunnassa on koulutettu nimenomaan pioneereja.)

Wikipediassa Herpmanin veljeksistä kerrotaan näin:

Veljesten tausta

Veljesten isä oli Keuruun  kirkkoherra Georg Herpman ja hänen 1. puolisonsa Katarina Reuter tämän 2. avioliitossa. Kansanperinteen mukaan veljekset olivat rohkeudestaan tunnettuja kookkaita voimamiehiä, jotka pystyivät muun muassa vääntämään hevosenkengän suoraksi paljain käsin. Veljekset kävivät  Turun katedraalikoulun ja opiskelivat sitten  Turun Akatemiassa. Gabriel aloitti opintonsa 1707, Johan 1710 ja Gustaf 1711. Turun Akatemia suljettiin 1713 Etelä-Suomen jouduttua venäläisten joukkojen haltuun, ja veljekset palasivat kotiseudulleen.

Sissisotaa Keuruulla

10. joulukuuta 1713 kapteeni Salomon Enbergin johtama sissijoukko hyökkäsi Keuruun pappilaan ja tuhosi siellä majailleen venäläisosaston. Sissit hallitsivat Keuruuta sitten talvikauden ajan. Engbergin joukko joutui kuitenkin keväällä 1714 venäläisten tuhoamaksi. Kun venäläiset jälleen suuntasivat kohti Keuruuta alkukesästä 1714, Herpmanin veljekset asettuivat paikallisen vastarinnan johtoon. He kaivauttivat kuusi metriä leveän Ketveleen kannaksen poikki vallihaudan ja pystyttivät sen toiselle reunalla rintavarustuksen. Ketveleen kannaksen kautta kulki ainoa maayhteys niemellä sijaitsevalle Keuruun kirkolle, ja venäläisten oli tultava sitä kautta. Tällä vallituksella käytiinkin sitten keuruulaisten ja venäläisten välinen kahakka. Taistelun aikana keuruulaisilta loppuivat ammukset, mutta he käyttivät kiviä ja puita aseena venäläisiä vastaan. Ei ole tietoa kumman osapuolen voittoon kahakka päättyi, mutta venäläiset joutuivat kuitenkin poistumaan Keuruun kirkonkylästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herpmanin veljekset johtivat tämän jälkeen pienimuotoista sissisotaa venäläisiä vastaan. Keuruun seutu oli sopivaa tällaista sodankäyntiä varten, sillä tiettömän alueen maasto oli mäkistä ja järvistä ja täynnä suuria koskemattomia metsäalueita. Vähän ennen joulua  1715 sissit hyökkäsivät  Längelmäellä Vilkkilän ja  Länkipohjan kylien välillä venäläisten huoltokuormaston kimppuun ja saivat saaliikseen kolme kuormaa kuparisia plootuja.

Ampialan kahakka

Onnistuneen iskun jälkeen sissit asettuivat Keuruulle  Ampialan taloon. Talo sijaitsi korkealla harjulla, ja sieltä oli hyvä näkyvyys lähiympäristöön. Sissit asettivat vartijan Jylkynkello-nimiselle kalliopaadelle, joka liikkui pienen napakiven päällä. Vartija saattoi tehdä hälytyksen astumalla kalliopaaden päälle ja heiluttamalla sitä, jolloin syntyi voimakas jylisevä ääni.

Sissit viettivät talossa joulun ja vuodenvaihteen tienoon. Heidän joukkoonsa kuulunut Keuruun lukkari ja entinen ylioppilas Nils Lätt herätti vuodenvaihteen tienoilla levottomuutta kerrottuaan näkemästään enneunesta. Gabriel Herpman kuittasi kuitenkin koko asian toteamalla: Joka unia uskoo, se tuulia takaa ajaa.

Venäläiset onnistuivat varhain aamulla 29. joulukuuta 1715 tekemään yllätyshyökkäyksen Ampialan taloon ja yllättämään siellä majailleet sissit. Jylkynpaadella ollut vartija ei ehtinyt tehdä hälytystä vaan juoksi hyökkääjien edellä taloon. Perimätiedon mukaan venäläisten oppaana oli  turkulainen noita Kuuliais-Tapani. Johan ja Gustaf Herpman saivat surmansa taistelussa ja Gabriel Herpman otettiin vangiksi mutta hänet surmattiin kuitenkin pian. Viimeksi venäläiset sytyttivät Ampialan talon tuleen. Tuvan lakalle piiloutunut lukkari Nils Lätt onnistui kuitenkin sammuttamaan tulipalon tukahduttamalla sen mullan avulla. Tämän havaittuaan venäläiset palasivat taloon, surmasivat kiinni saamansa lukkarin ja sytyttivät talon uudelleen tuleen.

Ampialan talossa oli oleskellut myös veljesten isä kirkkoherra Herpman tyttärineen, ja venäläiset kuljettivat heidät alkuvuodesta 1716 pois Keuruulta ensin  Hämeenlinnaan ja sitte Heksubjuub ja edelleen  Tallinnaan. Georg Herpman toimi saarnaajana  Inkerinmaalla ja palasi takaisin Keuruulle 1722. Hän kuoli siellä 1729.

Herpmanin veljeksille on pystytetty muistomerkit Keuruun Ampialaan 1929 sekä Ketveleen kannakselle 1928. Veljesten Ketveleen kannakselle rakentama varuskaivanto oli näkyvissä vielä 1800-luvun puolivälissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Jo lapsena kävimme jylkynkiveä kolistelemassa ja Ampialan muistomerkillä olemme käyneet myös monta kertaa. Vesi virtaa edelleenkin Ketveleen kannakselle kaivetussa uomassa, joka aikoinaan oli paljon laajempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noista julmista ja vaikeista ajoista on nyt kulunut melko tarkkaan kolmesataa vuotta. Ei siis ihme, että Ampialan muistomerkki valittiin viimeisten pioneerien sotilasvalapaikaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJälleen on yksi kotiseutua koskettava ajanjakso siirtymässä historiaan.

Advertisements
Kategoria(t): Sekalaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s