Pienten lasten kuolema ei ennenaikaan ollut ollenkaan harvinaista. Pikemminkin päinvastoin. Niin kävi yli sata vuotta sitten omassa suvussanikin – pieni poika kuoli vain kuusivuotiaana. Hän oli sairastunut punatautiin, vaikeaan ripuliin, joka siihen aikaan oli vaarallinen ja usein tappavakin.
Yli sata vuotta sitten kotitilalle syntyi pieni poika, Selimiksi nimetty ja Semmiksi kutsuttu. Myöhemmin perhe lisääntyi vielä kahdella tyttärellä. Voitte ymmärtää, millainen suru oli vanhemmilla, kun esikoinen sairastui kuusivuotiaana vakavasti. Lääkärin apuunkin turvauduttiin, mutta siitä huolimatta pikku -Semmi kuoli. Hänestä ei ole tiedossani yhtäkään valokuvaa, tässä vuonna 1914 otetussa kuvassa ovat kuitenkin hänen vanha isänsä, äiti sekä siskokset. Sireenipensaasta kurkistaa joku talon työväestä.
Tuosta surullisesta päivästä lähtien vanhan talon sisäseinällä on roikkunut naulassa pieni sarkatakki, Semmin takki. Napit ovat eri paria, takki on kulunut leikeissä. Kun siivosimme huoneita häitäni varten, heitimme tuon muiston muun rojun mukana jätelavalle. Isä tuli sattumalta paikalle ja huomasi tyhjän naulakon: ”Missä Semmin takki on? Se on aina roikkunut tuossa ja se saa aina siinä roikkua. Jos takki häviää, se vie mennessään talon siunauksen.” Näin sanoi isä ja me lähdimme noloina penkomaan jätelavaa. Onneksi takki löytyi ja saatoimme isän iloksi tuoda aarteen takaisin omalle paikalleen.
Tässä se on. Naulassa, jossa se on aina riippunut ja johon se saa jäädä riippumaan minunkin jälkeeni.
Vanhan kaapin vetolaatikon pohjaan on kirjoitettu ikuisiksi ajoiksi talteen tärkeä resepti.
”Koleraan tahi punatautiin otetaan portviiniä iso lasi ja ruokalusikka nisujauhoja ja jauhettua inkivärjä.”
Ettei enää kukaan talon lapsista kuolisi punatautiin ja että kaikkia sairastuneita voitaisiin heti alkaa hoitaa.
Pientä Semmiä lääke ei auttanut, ehkä tauti oli jo liian pitkällä. Mutta jos lapsi olisi saanut elää, hänestä olisi ehkä tullut isäntä. Tyttäret olisivat lähteneet muualle miehelään – missähän päin Suomea minäkin siinä tapauksessa olisin syntynyt?
Tallessa on myös tämä kulunut, suutarin tekemä kenkäpari. Ovatko ne joskus kuuluneet pienelle Selim-pojalle?
Käydessäni hautausmaalla katselen aina pitkään ja surullisena tätä hautakiveä.
Elämässä on paljon selittämättömiä asioita.
Sulla on näitä liikuttavia tarinoita, talolla on pitkä historia.
Historian vuoksi olenkin näitä asioita kirjoitellut, talteen lapsillekin. Ja historiaa ne teidänkin talon seinät huokuvat!
Mielenkiintoisia tarinoita, siis tositarinoita. Pidän kovasti sinun tavastasi kertoa.
Kiitos! Olen kirjoitellut näitä suvun tarinoita siksikin, että ne säilyisivät nuorten muistoissa ja muistissa.
Paljon on historiaa säilynyt talossanne.
Minunkin yksi veljistä kuoili vatsatautiin pienenä, -45.
Ajat ja hygienia olivat silloin niin toisenlaiset kuin nykyisin. Veljelläsi saattoi olla sama tauti.